keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Jälkiruokana kylmää kaurapuuroa

Aina välillä tekee mieli leipoa jotain ja koska en käytä munia, on suurin osa perinteisistä leivonnaisista poissuljettuja. En myöskään jaksa innostua soijajugurtista, jota moni vegaani tuntuu käyttävän erilaisissa kakkuresepteissä. Syitä siihen on monia: 1) (luomu)soijajugurtti meidän lähikaupassa on sikaimaisen kallista 2) soija ei ole kotimainen raaka-aine 3) miksi käyttää pitkälle jalostettua einestuotetta silloin kun kuitenkin näkee vaivaa ja leipoo itse? 4) Soijajugurteista tulee melkoisesti muovipakkausjätettä per kilo.

Olen jo aiemmin kehittänyt tavan, jolla kauranjyvistä saa kohtuu pienellä vaivalla tehtyä itse kauramaitoa. Tästä itsetehdystä kauramaidosta olen sitten valmistanut erilaisia vanukkaita sekä käyttänyt kakkujen, muffinssien ym. leivonnasten valmistuksessa. Tänään keksin, että miksi minun täytyisi ensin valmistaa kaurasta maito poistamalla siitä kuitu, jos lopputulokseen on kuitenkin tarkoitus lisätä kuitua roppakaupalla erilaisten jauhojen ja hiutaleiden muodossa.

Niinpä aloitin leivonnan sillä, että yksinkertaisesti keitin suuren, löysän kaurapuuron (jyvistä puristetuista hiutaleista). Kun puuro oli valmis, sekoitin joukkoon palikan verran kuivattua taatelia, pari banaania, ruokalusikallisen öljyä ja ruokalusikallisen siirappia, hitusen kanelia ja tietysti vehnäjauhoja.

Taikinan iskin muffinssivuokiin sekä kakkuvuokaan (sitä tuli aika paljon) ja paistoin uunissa.

Pelottomasti kiikutin uunituoreet muffinssit samantien ystävieni luokse nyyttäripöytään ja kakun jätin kotiin perheen popsittavaksi.

Ja arvatkaa mitä. Niin ne vaan söivät meikäläisen kaurapuuroleivonnaisia yhtälailla aikuiset siellä juhlissa kuin oma perhe kotona. Lapset kuulemma suorastaan tykkäsivät (vaikka ihanaan, lämpimään kaurapuuroon eivät koske kirveelläkään).

Vaikka jos nyt ihan rehellisiä ollaan, minusta lopputulos maistui kyllä liikaa kattilanpohjalle kuivahtaneelta kaurapuurolta.. Kirpakan hillon ja kauravanilijakastikkeen kanssa maku tosin muuttui dramaattisesti ja tavoitin saman tunnelman, mikä on ahvenanmaalaisessa pannukakussa: pehmeä, mehevä hitusen lämmin leivonnainen, johon lusikka uppoaa ja päälle sulaa kerma. Taidan sittenkin kokeilla tätä vielä joskus uudestan.

2 kommenttia:

  1. Mitä mieltä sie olet viime aikojen kuumimmasta trendistä, hiilaripannasta? Mulle on iskeny pieni ahistus kyseisen asian johdosta, saako enää ruisleipääkään syödä? Toinen harmillinen asia on ystäväni peruna. Onko sulla mielipidettä aiheesta?

    VastaaPoista
  2. Mulla on vahva usko siihen, että about 30 vuoden päästä tiede on kehittyny niin pitkälle, että jokaisen ihmisen geeneistä on luettavissa minkälainen ruoka sille parhaiten sopii. Osalle vähähiilarista ja osalle päinvastoin. Tai sit jotain ihan muuta..

    Mulle selvästi sopii se, että en puputa leipää kauheita määriä. Aiheesta kirjoitinkin aiemmin

    http://vuosivegaanina.blogspot.com/2009/03/kasvissyojan-laskit-ja-leipa.html

    Oon myös kokeillu aikanaan Antti Heikkilän dieettiä ja zone-dieettiä, joista tuli ihan jees olo, mut ne ei ilman soveltamista kasvissyöjälle sovi.

    Siitä vaan karppausta kokeilemaan, jos aihe kiinnostaa. Toisaalta, jos on jo vegaani, kannattaako rajoittaa omaa dieettiä lisää? Menisi nimittäin elämä aika vaikeaksi, jos yrittäisi olla vegekarppi muuallakin kuin kotona..

    Pakko kysyä myös, ootko koskaan kokeillu elävää ravintoa? Se on nykyään mun sydäntä paljon lähempänä kuin karppaus. Kypsentämättömällä ruualla on yleensä parempi GI kuin mössöksi haudutetulla, samoin vitamiineja tulee yleensä enemmän.

    VastaaPoista