Meidän perheessä luetaan paljon (myös) lastenkirjoja. Viimeksi käteen sattui Albert Barillen Olipa kerran elämä, osa 4, ruuansulatus. (Kysessä on siis sen kuuluisan animaatiosarjan pohjalta tehty tietokirjasarja).
Luin kirjaa hieman hämmentyneenä kohdasta oikeaoppinen ruokavalio:
"Syömisessä on tärkeää se, ettei nauti liikaa tiettyjä ruokia ja liian vähän sellaisia ruokia, jotka ovat terveyden kannalta tärkeitä .... Kiusankappale liioittelee nyt oikein kunnolla. Kaikkea on toki syötävä, mutta nyt on unohtunut yksi terveellisen ruokavalion perussäännöistä eli kohtuullisuus ... Kun ruokailet, syö vain sen verran, että tulet kylläiseksi .. Aloita ateria kevyillä hedelmillä ja tuoreilla kasviksilla, jotka vievät kovimman nälän, etkä siten syö liikaa raskaampaa ruokaa .. Älä ahmi ylenpalttisesti ... Kun olet syönyt liian paljon, olet taatusti tuntenut poltetta mahassa, pahoinvointisuutta ja närästystä, kenties jopa saanut ripulin ylensyönnistä .. Joskus pahoinvointi johtuu pelkästääns siitä, että on ahmittu liikaa ruokaa, minkä seurauksena maha on joutunut koville .. Opi sanomaan: Kiitos jo riittää!
Eikä tässä todellakaan ollut vielä kaikki, mitä kirjassa puhuttiin oikeaoppisesta ruokavaliosta kohtuus-näkökulmasta.
Itsessäni tämäntyyppinen terveyskasvatus herättää voimakkaasti kahdenlaisia tunteita. Toisaalta tulee sellainen jes-olo. Että hyvä, kun edes nykylapsia valistetaan ylensyömisestä, kun omat kokemukset lapsuudesta olivat sellaisia, että mitä enemmän kupuunsa jaksoi kiskoa mitä tahansa ruoka-ainetta, sitä tyyytyväisempiä olivat vanhemmat, isovanhemmista puhumattakaan.
Toisaalta tämä lasten ruokavalistus herättää minussa myös paljon negatiivisia tunteita ja kysymysmerkkejä. Kuinka vanhana lapset voivat oikeasti vaikuttaa omiin ruokavalintoihinsa? Ja ennen kaikkea, onko tämän ruokavalistuksen anti pahimmmillaan se, että lapset oppivat jo pienestä, että ruoka ja syöminen on jatkuva huolen aihe. Jotain, mihin täytyy kokoajan kiinnittää huomiota, ettei vain tulisi syöneeksi liikaa yhtä ja liian vähän toista ja kenties ei ollenkaan kolmatta? Eikö ruoka kuitenkin yhä vieläkin ole luonnollinen asia, ravinnon ja ilon lähde? Ja syöminen jotain, mikä voi tapahtua vaivattomasti, hiukan niin kuin hengitys tai käveleminen, kun sen kerran on oppinut (mikä sekin tapahtuu terveillä taaperoilla ihan luonnostaan.)
Tuija Ruuska kirjoitti mainiossa kasviskeittokirjassaan, Aurinkomaa, koko perheen kasviskeittokirja näin:
"Nykyihminen korvaa vaistonsa hyvään ruokaan tiedolla. Kun tarjolla on lähes kaikkea mahdollista ja mahdotonta purkissa ja purnukassa ja lisäksi satapäin erilaisia tuoreteuotteita ei puolelta maailmaa, on entistä tärkeämpää tietää ravinnosta ja ravintoaineista".
Hyvin kiteytetty. Kiitos vain globaalin ruokateollisuuden, meillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia seurata vaistojamme ruuan valinnassa, mikä olisi ehekä kuitenkin se helpoin ja luonnollisin tie perille hyvään ravitsemukseen ja kohtuuteen?
Mutta ei tämä Tuija Ruuskan, tyttäreni päiväkerhotätien tai Albert Barillenkaan tiedon viitoittama ruokatie kaikkien kohdalla niin kovin menestyksekäs ole ollut.
Usein kun juttelen Suomessa asuvien ystävieni kanssa, he hämmästelevät suomalaisten korkeaa tieto- ja tiedostamistasoa terveelliseen ruokaan ja terveyteen liityen sekä kaupan hyllyiltä löytyviä metrejä erilaisia funktionaalisia terveystuotteita. Kuitenkin kansanterveydestä vastaavat asiantuntijat täällä suomineidon valtakunnassa ovat yhä huolestuneempia. Hyvin ei mene Barillen kotikansalla ranskalaisillakaan, jotka ovat lihavuustilaistoissa suomalaisten naisten tasolla (suomalaiset miehet menevät vielä kirkkaasti ohi). Saapa nähdä, miten käy kasvissyöjille, jahka kaupan hyllyt lähivuosina täyttyvät erilaisilla teollisesti tuotetuilla vegaanisilla purnukoilla joita on helppo siemaista ja hotkaista tien päällä, välipalaksi, tämän tästä ja aamusta iltaan.
2 punasipuliphjetta
1 kuukausi sitten