torstai 16. heinäkuuta 2009

Me grillattiin citysiilien kanssa

Meidän kerrostalon pihassa pomppii jatkuvasti citykaneja, jotka häiriintyvät ihmisistä vain sen verran, että hiukan tavallista äkkinäisemmästä liikkeestä pomppaavat askeleen syvemmälle koristepusikkoon. Tänään törmäsin kuitenkin ensimmäistä kertaa ihan oikeisiin citysiileihin, kahteen kaupunkilaispiikkiöön, jotka pelkäsivät meitä ihmisiä suunnilleen saman verran kuin suomenlinnan lokit ja sorsat pelkäävät pullaa syöviä turisteja.

Istuimme varsin puistomaisen rivarilähiön pihassa grillaamassa, kun kaksi siiliä kömpi rappusten alta (jossa niillä ilmeisesti oli pesä) esiin houkuttelevien tuoksujen kutsumana. Grillistä nosteltiin mustaraitaisiksi paahtuneita sapuskoita ja siilit pyörivät siinä jaloissa kuin mitkä tahansa makupaloja kärttävät lemmikit. Palkitsimme ne kahdella puoliksi kalutulla maissinraadolla ja jäimme kuuntelemaan niiden äänekästä puhinaa pihakeinun alla. Saatuaan vatsansa täyteen, ne piilottivat kaksi syötyä tähkää jonnekin ja painuivat takaisin rappusten alle, noin kahdenkymmenen sentin päähän meidän istumapaikastamme.

Olihan niitä pihasiilejä jo hamassa lapsuudessa, mutta silloin ne vilahtivat salamana lehtikasaan heti, kun joku erehtyi avaamaan ulko-oven. Sitten niille kannettiin lautasella maitoa pihan perälle, painuttiin sisään, painettiin nenät kiinni ikkunalasiin ja toivottiin, että ne ennen aamua uskaltautuisivat ulos piilostaan lämpimällä maidolla herkuttelemaan.

Mukavuudenhaluiselle vegegrillaajille muuten vinkiksi. Sitten kun grillatut maissintähkät, herkkusienet ja ne iänikuiset soijanakit alkavat kyllästyttää, kokeilkaapa pakastealtaasta Finduksen Valkosipuli-perunapalloja. Ne kypsyvät kuumassa grillissä noin minuutissa ja ovat täysin vegaanisia ja herkullisen rapeita. Tein myös kiinnostavan löydön meidän lähimarketista, kun erehdyin kysymään soijajuuston sijaintia (tarkoitin tietysti tofua). Hetken empimisen jälkeen myyjätär johdatti minut juustohyllyyn ja sieltä edamien ja oltermannien välistä löytyi The Redwoodin Cheezly, täysin vegaaninen edam-tyyppinen juustonkorvike. Pistimme sitä paahtoleipien väliin, grillasimme folion suojissa ja nautimme rapeasta leivästä, pehmeän lämpimästä juustosta sekä härkäpapupihveistä. Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Joistakin marketeista löytyy myös Sheesen soijajuustoja, jotka ainakin minusta ovat paljon parempia kuin Cheezly. Juusto on pehmeämpää eikä murene samalla avalla kuin Cheezlyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Olen ainakin toistaiseksi tosi keltanokka vege-einesten hyödyntämisessä ja löytämisessä, mutta kaipa sekin vainu kehittyy kun aikansa kauppojen hyllyjä katselee :)

    VastaaPoista