Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnintunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synnintunnustus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Valistuneen kuluttajan synnintunnustus

Kun kirjoittaa tällaista "valistuneen kuluttajan" ruokablogia on kiusaus tekopyhyyteen luisumisesta kokoajan läsnä.

Kirjoittaa esimerkiksi, kuinka löysi lähikaupasta ihania reilunkaupan-vege-spelttikeksejä, mutta ei "muista" kirjoittaa, että ahmaisi epäreilusti koko paketin yhdellä istumalla antamatta muruakaan (vieressä katselevalle) makeannälkäiselle perheelle.

Tai kirjoittaa, että väkersi koko päivän erilaisia kotitekoisia terveys-lähi-vegeherkkuja, mutta ei kirjoita, miten seuraavana päivänä osti litran amerikkalaista kermatoffeejäätelöä, jota lusikoi suoraan pakkauksesta, kunnes ähky iski.

Niinpä. Varjo roikkuu kilvoittelijan perässä. Punaisen lihan himoni olen toistaiseksi saanut pidettyä kurissa. (Onneksi se iskee nykyään yhä harvemmin). Siinäkin tein tosin yhden poikkeuksen, kun juhlimme miehen synttäreitä täällä kotona ja päivänsankari oli ostanut tekemieni vegekokkausten täydennykseksi aimo kasan punaviinimarinoitua naudan paahtopaistia..

Pahaksi onneksi, olin juuri popsimassa siivua tästä houkuttelevasta lihakimpaleesta, kun vanhasta tottumuksesta menin mainostamaan vegaaniprojektiani ja tätä blogia eräälle juhlavieraista.

Hän katsoi suussa ja lautasella olevaa lihaa, ja sanoi kulmakarvojaan kohottaen:

-Tarkoitat varmaan, että o l i t vegaani.

Takeltelin vastaukseksi jotain sen suuntaista miten periaatteisiini kuuluu syödä sitä mitä milloinkin on tarjolla, koska en halua olla epäkohtelias, koska äärimmilleen vietynä fanaattiveganismi johtaa tuoteselostepapereiden kaiveluun kyläpaikkojen roskiksista, koska sellaisia ihmisiä aletaan ennenpitkään välttelemään, koska se taas johtaa voimakkaaseen eriytymiseen tyyliin ne itu-veget ja me jauheliha-tavikset, mikä taas on pitkällä tähtäimellä haitallista sen mission kannalta, että koko maailma alkaisi syödä enemmän ja enemmän kasviksia ja vähemmän ja vähemmän lihaa.

En tiedä uskoiko hän sanaakaan sepustuksistani. Ja vaikka itse tiedänkin, että selitys ei ollut kokonaan tuulesta temmattu, kömpelö tilanteenpelastusyritys, tiedän, ettei sen selitysvoima ollut parhaimmillaan, kun söin o m a s s a kodissani, o m a n mieheni ostamaa, i t s e n i tarjolle panemaa l i h a a seisovasta pöydästä, jossa lähes k a i k k i muu tarjolla oleva oli eettisten periaatteideni mukaista lähikasvisruokaa.

En tiedä millaisen vaikutuksen maailman katolista uskoa tunnustavaan väestöön tekisi, jos paavi kerran räväyttäisi ja tunnustaisi tuhansien tv-kameroiden seuratessa, kuinka eksyi netissä pornosivulle ja unohtui katselemaan kuvia paljon pidemmäksi aikaa, mikä kului selaimen sulkemiseen.

Jotkut varmaan väittäisivät, että koko roomalais-katolinen järjestelmä romahtaisi siihen paikkaan. Itse kannatan ajatusta, että kirkon äänekäs vähemmistö nostaisi hirveän metelin mutta uskomisen reunoilla roikkujat lähentyisivät kirkkoaan merkittävästi.

Tämän vuoksi ajattelen myös, että jokainen kunnon vegaani voisi silloin tällöin ahmaista palan grillimakkaraa ja kertoa siitä kaikille lähipiirinsä taviksille, jotka tästä vegaanin äkillisestä inhimillisyyden puuskasta vaikuttuneena alkaisivat ajatella, että kenties kasvissyöntiä v o i kokeilla, vaikkei olisikaan eläinten vapautusrintaman uusi Jeanne d'Arc.