Ahkera puuhastelu vai laiskana möllöttely?

Kumpi elämäntapa on ekologisempi, se jossa kykitään kaiket päivät puskissa nokkosta poimimassa vai se, jossa maataan laiskana kotona ja vältetään kaikenlaista vaivannäköä niin pitkälle kuin mahdollista?

Oikeastan kysymys on väärin asetettu. Itse huomaan, että moni omista ns. ekologisista elämäntapavalinnoistani perustuu paljon enemmän laiskana möllöttelyyn kuin ahkeraan puuhasteluun.

Otetaan esimerkiksi yksityisautoilun välttely.

Joku voisi pitää sankaritekona sitä, että perheellinen ihminen ei käytä autoa, (vaikka sellainen seisoo omassa kotipihassa) kuin äärimmäisessä pakossa. Minun tapauksessani kyse on kuitenkin kaikkein eniten mukavuudenhalusta.

Ensinnäkin, inhoan koko sydämestäni autonratissa stressaamista ruuhkaisessa Helsingissä, inhoan vielä enemmän parkkipaikoista taistelua, siedän huonosti takapenkillä tappelevia lapsia, joihin oma auktoriteetti ei yllä, kun kädet ovat kiinni ratissa ja inhoan lisäksi kaikkia auton pitoon liittyviä puhdetöitä, kuten renkaiden vaihtoa, huoltamoilla jonottamista, katsastuksen muistamista ja määräaikaishuolloista perillä oloa.

Pyörällä liikkuessani koen aivan toista vapaudentunnetta kuin autoillessa ja samoin nautin joukkoliikenteestä ja siitä ylellisyydestä, että joku toinen ajaa, huolehtii kartanluvusta (tosin ammattiautoilijat eivät sitä edes joudu tekemään), bensan riittävyydestä, ruuhkasta, äksyistä kanssa-autoilijoista yms. ja minä voin keskittyä lehdenlukuun tai lasten kanssa puuhasteluun ja maiseman tarkkailuun.

Toinen ns. ekovalinta, joka yhtälailla perustuu mukavuudenhaluun, on kaikenlaisten isojen kauppojen ja kauppakeskusten välttely.

Ensimmäinen asia on tietysti se, että niihin joutuu yleensä menemään autolla, mitä vältän, mutta muitakin syitä inhoon on.

Inhoan sitä, etten löydä hakeamiani tavaroita muuta kuin kuljeskelemalla ankeissa varastohalleissa paljon pidemmän matkan, kuin mitä kulkisin kolme kertaa lähikauppaan ja takaisin. Inhoan jos myyjiä joutuu jonottamaan info-tiskeillä, inhoan sitä, että kauppaan on lähdettävä varta vasten, eikä automarkettiin ikinä satu noin niin kuin ohikulkumatkalla. Inhoan myös ruuhkaa, myyjistä tappelevia ihmisiä, ylipäänsä sitä, että ihmisiä on liikaa samassa paikassa, että tavaraa ja valikoimaa on niin paljon, että se houkuttaa elämään yli varojen ja sitä, että ostaessani joudun kuuntelemaan kaikenlaista mainostusta tai ankeaa musiikkia kovaäänisistä.

Sen sijaan iloitsen, kun satun löytämään oman taloyhtiön roskakatoksesta tai roskalavalta täysin ehjän nojatuolin ja lipaston, minua onnistaa kun tutut muuttavat ulkomaille ja myyvät edullisesti (kotiinkuljetuksen kera) kaikki vanhat kirjahyllynsä, olen kiitollinen, kun toiset tutut uusivat ruokapöytänsä ja lastenhuoneensa ja kysyvät kelpaisivatko vanhat meille, olen innoissani, kun huuto.net :stä löydän juuri haluamanlaiseni avohyllykön taas kotiinkuljetus sopimuksella.

Lisäksi minulle sopii se, että kaikenlaiset turhat heräteostokset jäävät kauppaan, kun niissä ei tule edes käytyä. Minulle riittää se, mitä lähiruokakauppa tarjoaa päivittäistavaroiden suhteen. Onnistun välttämään jopa turhan tiheää lähikaupassa käyntiä, kun idätän ja versotan itse tuoretta, eikä kuivatavaroita tarvitse hakea kuin kerran pari viikossa. Tykkään myös tuunailla vanhaa ja tehdä itse lahjoja lastenkutsuille ja kylään viemiseksi. Kotitekoinen hillo (joka syntyy samalla kun tekee perhelle ruokaa) tai lorupussi synttäreitä viettävälle lapselle ilahduttavatkin yleensä saajaperhettä enemmän kuin jostain jättihallista haettu "bulkkilelu" tai viinipullo.

Ruuanlaitossa olen välillä puuhakas välillä taas mukavuudenhaluinen. Silloin kun olen mukavuudenhaluinen, teen niin isoja annoksia, ettei viikkoon tarvitse seistä hellan ääressä tai tiskata likaisia kattiloita. Myös aamupuuron keittoni on vaihtunut tuorepuuroksi aika pitkälti mukavuussyistä. Inhoan nimittäin puuron hämmentelyä ja ainaista pohjaan kärähtämistä (lapsille kelpaa vain maitoon keitetty) sekä mustuneen kattilanpohjan jynssäämistä. Makeat tuorepuurot ja pirtelöt lapsille maistuvat yleensä erinomaisesti ja syntyvät muutamassa minuutissa tehokkaassa sekoittajassa. Jos en jaksa nähdä vaivaa tuorepuuronkaan vertaa (kannun purku osiin ja tiskaus työllistävät hiukan), tarjoan aamiaiseksi vain marjoja pakkasesta (ja ehkä kourallisen pähkinöitä päälle) ja saan yleensä pisteet kotiin.

Idättäminen ja versottaminen sopivat muuten erinomaisesti juuri mukavuudenhaluiselle kotikokille, koska ituja ei tarvitse kuoria (kuten suurta osaa tavallisista vihanneksista) ja samoista versonsiemenistä saa yleensä (lajista riippuen) kolmekin satoa. Kyllä yhdet mullat ja siemenet levittää kasvatusalustoihin helposti sillä vaivalla mitä tekisi kolme eri kertaa hakea kaupasta tuoretta syötävää (ja heittää roskiin kolme tai enemmän pientä muoviruukkua ja muovipussia kaupan salaattien ja versojen ympäriltä).

Vastaus alun kysymykseen: vaatiiko ekologinen elämäntapa ahkeraa puuhastelua vai laiskana möllöttelyä kuuluu siis: ei kumpaakaan.

Mutta oppimista se vaatii. Ja ehkä jonkinasteista kykyä tehdä havaintoja omasta toiminnasta ja siitä, mikä omassa arjessa on yhtäaikaa epäekologista ja epämukavaa, tuhoisaa maapallolle ja kuormittavaa itselle. Hyvä olisi myös huomata, mikä olisi sellaista, josta itse pitää ja maapallo kiittää, että itse voisi elää levossa ja kiitollisuudessa ja myös luonto voisi elää oman kiertonsa mukaan, välillä kuormittuen ja taas uusiutuen.

Henki lähti - makkara säilyi!

Olen jo jonkin aikaa harrastanut "heräteostoksia" kirjastossa. Toisinsanoen tartun täysin suunnittelematta johonkin kirjaan, jonka kansikuva, nimi, kannen väri tai vain katseen korkeudelle sattuminen herättää mielenkiintoni. Tällä metodilla tulee luettua kaikenlaista sellaista, mihin ei muuten ikinä tulisi tartuttua. Siis hyvä metodi jos haluaa laajentaa omaa maailmankuvaansa!

Viimeksi tällaisena "heräteostona" lähti mukaan Hannu J. Ahosen Henki lähti! -suomalaisia henkirikoksia (2009).

Heti johdantokappaleen lopusta kirjasta löytyi tähän blogiin sopiva sitaatin arvoinen pätkä:

"Syitä kanssaihmisen hengenriistämiseen on useita. Makkara on myös ollut syynä henkirikokseen. Yhdessä tapauksessa nakkikioskilla ollut mies sai surmansa, kun paikalle tullut halusi hänkin makkaraa ja uhri ei luopunut omastaan. Nujakan seurauksena mies kuoli. Toisessa tapauksessa ehdittiin hieman pidemmälle, sillä uhri ehti haukata kaverinsa makkarasta palan. Kaveri tietysti suuttui silmittömästi ja uhri pääsi hengestään. Mustasukkaisuuden äärimmäisiin ilmiöihin kuuluu tietysti surmata hän, joka katsoo toisen miehen vaimoa liian pitkään tai liian usein."

Antti Nylen, vegaaniesseisti, jota olen aiemminkin lainaillut täällä kirjoittaa omassa kokoelmassaan Vihan ja katkeruuden esseet (2007) lihansyönnin ja maskuliinisuuden suhteesta Subtv:n Äijät-ohjelmassa näin:

"Jone Nikula ja Jouni Hynynen [eräänlaiset viralliset äijät] kiroilevat estoitta, ja vähintään kolmen minuutin välein ajatellaan seksiä ja tehdään selväksi, että Nikula ja Hynynen ovat epätavallisen usein emätinyhdynnässä tai muussa heteroeroottisesti huomionarvoisessa tilanteessa. Enemmän kuin äijyys heitä yhdistävätkin samat halun kohteet: naisten ruumiit, vallankin niiden tietyt osat. Luonnollisesti he himoitsevat myös eläinten ruumiita, vallankin niiden tiettyjä osia. Subtv:n internetsivuilla olevassa ohjelmaesittelyssä Nikula ilmoittaa lempiruuakseen "kuolleet eläimet" ja Hynynen "kaikki, paitsi jotkut vitun idut ja leseet". Ohjelmassa he kokevat peräti neljästi eläinten ja niiden ruumiiden käsittelyyn liittyviä töitä (hirvenmetsästäjän, lihanleikkaajan, kalatukkurin ja sikatilan isännän.)"

Hyvin on siis kyketty lihansyönti maskuliiniseen uhoon molemmissa sitaateissa. Ja te, jotka omistatte telkkarin, katsokaapa joskus makkaramainoksia ja miettikää hetki, minkälaisille ihmisille ne on suunnattu ja mitä arvoja ja arvostuksia ne kantavat? Väitän, että ylikorostunut maskuliinisuus on läsnä aika monessa.

Onko tappamisessa sitten oikeasti jotain lajityypillisesti miehisyyteen kuuluvaa? Jos tähän vastaisi mitä tahansa, vastaus olisi jokatapauksessa väärä, joten jätän vastaamatta. Sen sijaan yhden pikkupojan (ja yhden pikkutytön) äitinä sekä lukuisien pikkutyttöjen ja pikkupoikien uteliaana havainnoijana voin sanoa, että tämäntyyppisiä keskusteluja en ole koskaan kuullut yhdenkään tapaamani pikkutytön suusta:

- tää mun miekka tappaa kyllä kaikki!

(johon kaveri vastaa vielä painokkaammalla äänensävyllä)

- tää mun miekka tappaa myös kaikki!

(Kyseessä oli vain yksi esimerkki pian 3-vuotta täyttävän poikani ja hänen hiljattain 3-vuotta täyttäneen kaverinsa väkivaltakeskusteluista.)

Ansioitunut poikapsykologi Jari Sinkkonen onneksi vakuuttaa, että autot, miekat, väkivaltaleikit, tappelu ja muu nujakointi kuuluvat jokaisen pojan kehityskaareen, eikä niillä ole yhteyttä aikuisen epäsosiaaliseen käytökseen. Monelta äidiltä ja muulta kasvattajalta olen onnekseni myös kuullut, että monesta väkivaltaa syvästi ihannoineesta pikkupojasta on kasvanut äärirauhallisia aikuisia miehiä.

Näin minäkin uskon, enkä olekaan millään tapaa yrittänyt rajoittaa oman poikani rakkautta väkivaltaleikkeihin (enkä edes makkaraan). Pikemminkin ajattelen, että nikulat, hynyset ja nakkikioskeilla toisia makkaransyöjiä murhaavat miehet ovat ehkä jumiutuneet johonkin aikaisempaan kehitysvaiheeseen, joka heiltä on silloin 3-vuotiaana jäänyt hyvää tarkoittavien kasvattajien vuoksi elämättä. Siinä ei tietenkään enää ole mitään hauskaa tai hellyyttävää, jos aikuinen mies ei suostu syömään mitään vihreää tai jos aikuinen mies saa samassa määrin kiksejä väkivaltafantasioista (tai jopa niiden toteuttamisesta) kuin kaksi 3-vuotiasta.

Mieleeni jäi (olisiko ollut Voima-lehden?) kannesta ihastuttava lause, jonka Emma Kari tokaisi jollekin haastattelijalle läpi menneen kasvispäiväaloitteensa jälkeen:

Tunnen suurta hellyyttä valkoihoista, keski-ikäistä lihansyöjämiestä kohtaan. Se maailma, jossa hän oli kuningas on nyt murtumassa ja muuttumassa uudeksi, joten ei ole ihme, että hän on hädissään. (Jouduin siteeraamaan ulkomuistista, koska en arkistoi lehtiä tai löytänyt lähdettä netistä).

Hienoa on sekin, etteivät kaikki edes keski-ikäiset miehet tyydy siihen kukistuvan kuninkaan rooliin, joka väistämättä kuuluu punaisen lihan syömistä jokapäiväisenä oikeutena pitävälle ihmiselle (sukupuolesta riippumatta). Loistava esimerkki tästä on tämänpäiväisen nettisurffailun helmi, uutinen megaluokan nyrkkeilijä Mike Tysonin siirtymisestä vegaaniruokaan.

Kukapa tietää, vaikka muutaman kymmenen vuoden päästä meillä olisi jo tosivegaani (ei siis tämän blogin kirjoittajan kaltainen osa-aika kasvissyöjä) presidenttinä? Tuskin moni olisi uskonut 50 vuotta sitten sitäkään, että musta mies hallitsisi maailman keskuksena itseään pitävää Amerikan Yhdysvaltoja vuonna 2010.

Onko veganismissa mitään järkeä?

Olen viime päivinä lueskellut hyvällä "ruokahalulla" Dalai-Laman elämänkerrallista kirjaa, Vapaus Maanpaossa. Toistaiseksi olen lukenut miehen lapsuudeseta ja ensiajoista Tiibetin lapsihallitsijana luostarissa, en siis voi kommentoida koko kirjaa, vain sen ensimmäistä neljännestä.

En ole mikään Dalai-Lama asiantuntija, mutta mielikuvani on, että Dalai-Lama olisi innoittanut monia länsimaalaisia kasvissyöntiin, eläintensuojeluun sekä muutenkin vihreään ajatteluun. Mielenkiintoista oli siis lukea kirjasta tämäntapaisia katkelmia:

"Erityisen hauskaa oli karata ruoka-aikoina. Tämä johtui siitä, että munkiksi aikovan nuoren pojan oli kielletty syödä määrättyjä ruokia kuten kananmunia ja sianlihaa. Vain vanehmpieni talossa minulla oli mahdollisuus maistella näitä. Kerran muistan, että eräs vanhemmista virkamiehistä sai minut kiinni munia syömässä. Hän oli kauhuissaan ja niin olin minäkin. "Painu tiehesi!" huusin hänelle kurkun täydeltä. Toisen kerran muistan istuneeni isäni vierellä kuin koiranpentu ja vain katsellen, kuinka hän nautti sianlihapaistia, toivoen, että hän antaisi palan minullekin - minkä hän tekikin. Se oli herkullista."

Dalai Lama kertoo samassa kirjassa myös, että tiibetissä buddhalaisten oli yleisesti tapana syödä lihaa, mutta koska eläimiä ei saanut tappaa, maassa asuvat muslimit hoitivat teurastukset. Buddhalaiset eivät myöskään saaneet tilata lihaa (koska se olisi johtanut teurastukseen, ts. lihatukkuliikkeessä/lihakaupassa toimiminenkin oli jätettu muslimien huoleksi). Mikään ei kuitenkaan estänyt buddhalaisia ostamasta ja syömästä lihaa. Poikkeuksena olivat ilmeisesti vain munkit ja erityisesti munkkikokelaat, jotka nämäkin tosin kirjan mukaan kiersivät sääntöä ja varastelivat lihapaloja aina kun siihen tarjoutui tilaisuus..

Hyvin erilainen tulokulma kasvissyöntiin on länsimaisella veganismilla. Vegaaniliitto ry:n säännöistä luin, kohdasta 2 tarkoitus ja toiminta seuraavat kohdat:

"Yhdistyksen toiminnan lähtökohtana on ajatus, että ihmisten ja muiden eläinten kohtelussa tulisi noudattaa samoja oikeudenmukaisuusperiaatteita ja että eläinten riisto on tästä syystä väärin.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kasvissyöntiä ja veganismia, elämäntapaa, jossa vältetään kaikkia kokonaan tai osittain eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita, sekä ylipäätään kaikkia tuotteita ja palveluita, joiden tuottaminen perustuu eläinten riistoon.

Veganismilla edistetään terveellisiä elämäntapoja sekä kaikkien elollisten olentojen ja koko luonnon hyvinvointia."

Mielestäni nämä periaatteet ovat kauniita paperilla, mutta minun on vaikea nähdä, kuinka ne käytännössä voisivat toteutua missään muussa kuin paratiisimaailmassa, jossa resursseja riittää kaikille loputtomasti, eikä mitään kilpailua elintilasta tämän vuoksi pääse syntymään.

Biologiassahan olemme oppineet, että kaikkien eliöiden elämä (ihminen ei ole tästä poikkeus) perustuu aina kilpailuun resursseista. Toisin sanoen, me (niin kuin kaikki muutkin) elämme täällä "syö tai tule syödyksi" maailmassa.

Tietenkään sen ei enää nykyaikana tarvitse ihmisillä tarkoittaa konkreettista eläimien syömistä. Aivan äärimmilleen viety veganismikin on nykyoloissa mahdollista, kiitos pitkälle kehittyneen kemian- ja lääketeollisuuden, jotka kaikessa hyvyydessään ovat tuottaneet meille B12 vitamiinin, jota ilman vegaani ja hänen lapsensa ennen pitkää kuolisivat.

Silti yhä nykyaikanakin on fakta, että ellemme me ihmiset olisi näin massiivisena populaationa levittäytyneet lähes koko maailman lähes kaikkiin kolkkiin taloinemme, peltoinemme, teinemme, autoinemme, roskinemme jne.. olisi kaikilla muilla tämän maapallon eliöillä aivan toiset mahdollisuudet elää, eli kilpailla niistä resursseista, joista me ihmiset nyt haukkaamme "leijonan"osan.

No mikäänhän ei tietenkään estä tiukkaa vegaania olemasta myös hyvin väestönkasvukriittinen, pidättäytymään itse kokonaan lisääntymästä ja lisäksi viemästä pienten perheiden ilosanomaa kaikkialle maailmassa. Se, mikä minua tiukassa veganismissa ärsyttää ei kuitenkaan ole se, miten vähän vegaanipiireissä puhutaan väestönkasvun vaikutuksista "kaikkien elollisten olentojen ja koko luonnon hyvinvointiin", vaan se, että vegaanipiireissä ehkä unohdetaan, että lopputulos on silti aina enemmän kuin keinot.

Mitä tällä tarkoitan? En olen vielä päässyt keskustelemaan aiheesta kenenkään vegaaniliiton edustajan tai muun tiukkis-vegaanin kanssa mutta voisin kuvitella, että vegaanit eivät hyväksyisi esim. liivatteesta (tai jostain muusta eläinperäisestä aineesta) valmistetua biohajoavaa "muovia". On totta, että biomuovia voi tehdä (ja tehdään) myös kasviraaka-aineista, mutta onko raaka-aineella loppujen lopuksi mitään väliä, jos

"YK:n ympäristöohjelma on määritellyt, että joka vuosi miljoona merilintua kuolee muovin takia, ja noin 100 000 merikilpikonnaa sekä merinisäkästä (hylkeitä, merileijonia, valaita, delfiinejä) kokee saman kohtalon." En muista lukua, mutta myös hirmuinen määrä pingviinejä tukehtuu vuosittain muoviroskaan.Lähde

Jos biomuovi mistä tahansa raaka-aineesta tehtynä estää nämä kuolemat, eikö sen pitäisi olla vegaaniliiton arvojen mukaista?

Sitäpaitsi mitä tulee liivatteesta urputtamiseen, jokaisen vegaanin pitäisi sen verran perehtyä lihateollisuuteen, että ymmärtäisi, ettei possuja tai lehmiä liivatteen takia tapeta vaan liivate on lihateollisuuden "sivuvirtaa", jotain, jolle pitää keksiä käyttökohteita, jottei se joutuisi teollisuuden näkökulmasta kalliisti biokompostoitavaksi. Siinä vaiheessa kun lihansyönti on marginalisoitunut niin, että jossain tapettaisiin todella kokonainen eläin sen sisältämän liivatteen takia, on liivatteelle jo aikaa sitten keksitty kasviperäiset korvikkeet, sen verran kalliiksikin sellainen liivate tulisi..

Toinen esimerkki ääriveganismin tukehtumisesta omaan liiallisen idealismiinsa löytyy hirvimetsältä.

Minustakaan ei ole mukavaa ajatella hädissään metsässä ihmisiä ja heidän pyssyjään pakoon juoksevia eläimiä. Mutta kas vain, kun tämä ihmissuku meni lisääntymään niin, ettei suurpedoille (ahma, susi, karhu) enää ollut tilaa meidän teollisuusmetsissämme, niin hirvikanta pääsi räjähtämään ja ihmisen, joka aloitti susien tappamisella ja heidän reviiriensä kutistamisella, täytyi seuraavaksi alkaa tappaa hirviä. Lisäksi meille ihmisille syntyi jossain vaiheessa halu päästä liikkumaan nopeasti paikasta toiseen ja me rakensimme hienon tieverkon ja hienoja autoja, jotka myös toimivat tehokkaina "hirvenmetsästyslaitteina". Hirven lopettaminen autolla on kuitenkin tietääkseni hirvelle melkolailla tuskallisempaa pyssyyn verrattuna ja lisäksi siinä leikissä lähtee usein henki myös ihmiseltä.

Onko hirvenmetsästykselle siis olemassa jokin tosivegaaninen vaihtoehto, muu kuin se, että 90% ihmiskunnasta räjäytettäisiin ilmaan tai se, että ne loput harvat aidot metsät aidattaisiin kilometrin korkeudelta ja ihmisiltä (myös heidän pakokaasuiltaan) estettäisiin kokonaan pääsy näihin viimeisiin ekologisiin linnakkeisiin.

Jotta tästä postauksesta ei tulisi mammuttimaisen pitkä kiirehdin loppupäätelmiin:

Minun tämänhetkinen kantani on, että veganismi on syvimmältä olemukseltaan uskonto, vaikka liitto itse väittääkin olevansa "polittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton". Taannoisessa ylioppilaslehdessä (jos oikein muistan) oli hyvä juttu tiedekriittisistä ihmisistä ja siitä, miksi aina vaan (täysin riippumatta tieteen valtavirrasta) löytyy esim. ilmastonmuutoskriitikoita, kreationisteja tai ihmisiä, jotka eivät rokota lapsiaan. Syy oli tietysti "uskovaisuus". Ja uskovaisuuden hyvä mittari oli tämän artikkelin kirjoittajan mukaan se, löytyykö mitään argumenttia tai perustetta, jolla (esim. ilmastonmuutosen kieltävä ihminen) suostuisi muuttamaan näkökantansa ja hyväksymään ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen. Jos ei löydy, kyse on puhtaasta uskonnosta.

Saman voisi kysyä esim. Vegfest-tapahtuman järjestäjiltä (jotka eivät sitten halunneetkaan minua Tampereelle luennoimaan tai kertomaan blogistani, koska tunnustin syöväni silloin tällöin eläintuotteita ja kannattavani muutenkin "joustavaa veganismia" ts. mahdollisimman pientä eläinkulutusta mutta kuitenkin tilanteen mukaan toimimista.) Siis nyt se kysymys Vegfest-ihmisille:

Voitko kuvitella mitään uutta tutkimustulosta tai muuta tietoa maailmasta/ihmisistä/eläimistä, joka saisi sinut jossain tilanteessa syömään lihaa, juomaan maitoa, käyttämään liivatebiomuovia, ampumaan hirven, käyttämään rannoilta kerättyjen kuolleiden merinilviäisten kuorista valmistettuja lisäaineita, kaatamaan lintujen pesimäpuun, räjäyttämään karhun pesäluolana toimineen kallion, rakentamaan kesämökin merenrantaan, jossa lepattelee harvinainen perhonen, raivaamaan pellon niitylle, jossa myyrät ja hiiret aiemmin möyrivät, kulkemaan valtamerilaivalla läheltä merilintujen pesimäalueita jne.

Jos mikään koskaan ei saisi sinua muuttamaan nykyistä käsitystäsi, olet auttamottomasti uskossa.

Lisäksi jos vastasit jokaiseen edellä esitetyistä kysymyksistä kieltävästi, olet varmaan lihan, maidon, kananmunien, nahkakenkien, hunajan, villan, silkin, liivatteen ja eläinlisäaineiden lisäksi luopunut myös kaikesta maa- vesi ja ilmaliikenteestä, nykyaikaisesta asumisesta, kaikista metsäteollisuuden tuotteista kuten paperista ja huonekaluista, kaikista kaukaa tuoduista tuotteista, kaikesta viljellystä ruuasta, ehkä jopa hengittämisestä, sillä kukapa ei joskus olisi vetäissyt kärpästä nenäänsä kesällä kun niitä pörrää ympärillä riesaksi asti.

En malta olla vielä loppuun kirjoittamatta hauskaa, suorastaan yllättävää pikku yksityiskohtaa eräästä luontokirjasta, jota lueskelin löytääkseni luontokerholaisille hauskoja tarinoita eläinten käytöksestä. Selvisi nimittäin, että eräs petokala (olisikohan ollut barracuda) harrastaa jotain, jota voi melkein kutsua lihantuotannoksi. Tällä petokalalla oli nimittäin tapana pienenä parvena ajaa iso pikkukalojen parvi saarroksiin johonkin matalaan lahdenpoukamaan ja sitten joukolla vartioida, ettei parvi pääse pakenemaan "aitauksestaan". Sitten ei tarvinnutkaan harrastaa työlästä saalistamista pitkään aikaan, sen kun vaan ui matalikkoon popsimaan muutaman kalan silloin tällöin parvesta ja sitten vatsa täytenä takaisin omalle vartiopaikalleen "eläväksi piikkilanka-aidaksi ateriaa sulattamaan".

Mitä hc-vegaani syö?

Sain vaihteeksi uuden lempinimen, kun eräs kaverini innostui nimittämään minua hc-vegaaniksi jonkin sellaisen perusteella, mitä olin kirjoittanut täällä blogissa. Itse minun on hyvin vaikea määrittää itseäni hc-vegaaniksi tai hc miksikään muuksikaan, mutta eivät kai ne fundamentalistitkaan itseään sillä nimellä kutsu..

Mutta asiaan, eli mitä tällainen hc-vegaani on tänään syönyt. Kuten alla olevista ruuista voi päätellä, ruokani on elävöitynyt kovasti sitten kun viimeksi kirjoitin omasta ruokapäivästäni.

Aamuni alkoi tuorepirtelöllä, jonka valmistuksen olin aloittanut edellisenä iltana laittamalla pieneen vesimäärään turpomaan kourallisen kaurahiutaleita ja muutaman cashew-pähkinän sekä hyppysellisen ruusunmarjajauhetta. Aamulla lisäsin joukkoon vielä omenamehua ja banaanin ja soseutin kaiken ihanaksi pirtelöksi. Koska pidän makeasta, aion ensi kerralla lisätä tähän reseptiin vielä pari kuivattua ananasta.

Lounaaksi popsin nuudeleita ja niiden kanssa porkkana-auringonkukansiemenlisäkettä sekä mung-pavun ituja. Porkkanalisäke syntyi kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että paistoin pannulla rypsiöljyssä kuivattua porkkanaraastetta (tuore käy yhtä hyvin) ja auringonkukansiemeniä. Lisäsin mausteeksi vähän soijakastiketta ja sidosaineeksi ruokalusikallisen soijakermaa. Lisäsin porkkanalisäkkeen ja reilusti tuoreita mung-pavun ituja sekä roppakaupalla sitruunamehua keitetyn nuudelin päälle omalla lautasellani.

Päivällä söin luontokerholaisten kanssa puolisen desiä Ben&Jerrys jäätelöä sekä yhden maitovanukkaan (meillä oli aiheena kulutusvalinnat ja lapset saivat ostaa tiettyjen ohjeiden mukaan kaupasta itse valitsemiaan tuotteita yhteisesti syötäväksi. Kriteerinä yhdellä ryhmällä oli miettiä pakkausjätettä, toisella ryhmällä tuotanotapaa ja kolmannella ryhmällä kotimaisuus-ulkomaisuus kysymystä. Kasvissyönnistä ei puhuttu).

Illalliseksi söimme kaupan luomuhernekeittoa ja sen päällä runsaasti mung-pavun ituja sekä paahtoleipiä maapähkinävoin ja härkäpavun versojen kanssa.

Onko tämä nyt sitten hc-veganismia, ei minusta, mutta ehkä ulkopuolisesta se tuntuu siltä. Eikä tälle päivälle sattunut edes mitään isotöistä itsejalostusta (idut ja versot olin toki itse tehnyt, mutta en juuri tänään.) Huomiseksi otin pakastimesta sulamaan viime syksynä tehtyjä hernepihvejä, jotka on kiireesti syötävä pois ennen kuin vanhenevat.

Älä tapa

Päädyn usein juttelemaan humalaisten, jehovantodistajien, feissareiden ja harekrishna munkkien kanssa. Ehkä minusta jotenkin aistii, että ei ole kova kiire tai sitten näillä kohtaamisilla on joku muu tarkoitus. Viimeisin kohtaamiseni erään mukavan munkin kanssa tuotti kotiini puoli-ilmaisen propagandakirja nimeltä Ajaton viisaus. Kiinnostuin heti kappaleesta nimeltä Älä tapa. Siinä Hare Krisha liikkeen perustaja (tai ainakin johtohahmo) Srila Prabhupada puhuu (katolisen) kardinaali Jean Danieloun kanssa lihan syömisestä. Lainaan kirjaa vapaasti:

Srila: Jeesus Kristus sanoi: "Älä tapa." Miksi kristityt tappavat eläimiä?
Kardinaali: Me uskomme, että ihmisen elämän ja eläimen elämän välillä on suuri ero.
Srila: Mutta Raamatussa ei sanota vain: "Älä tapa ihmisiä." Siinä sanotaan laajasti: "Älä tapa."
Kardinaali: Me uskomme, että ainoastaan ihmisen elämä on pyhä. Ihmisten on tapettava eläimiä, jotta he saisivat ruokaa.
Srila: Ei. Ihminen voi syödä viljatuotteita, vihanneksia, hedelmiä ja maitoa. Tiikeri ei tule syömään hedelmiänne. Sille on määrätty ruuaksi eläinten liha. Vihannekset, hedelmät, vilja- ja maitotuotteet ovat ihmisten ruokaa. Kuinka voitte sanoa, että eläinten tappaminen ei olisi synti?
Kardinaali: Meidän mielestämme se riippuu teon syystä. Jos eläimen tappaja aikoo antaa ruoan nälkäisille, silloin se on oikeutettua.
Srila: Mutta ajatelkaapa vaikkapa lehmää: me juomme lehmän maitoa, siksi se on kuin äitimme. Kun se on vanha, eikä enää pysty antamaan maitoa, leikkaatte lehmältä kaulan poikki. Onko se inhimillistä?. Jeesus Kristus opetti. "Älä tapa." Miksi te tulkitsette tämän käskyn niin, ettei se häiritse elämänne mukavuutta?
Kardinaali: Mutta Jeesus salli myös pääsiäislampaan uhraamisen.
Srila: Mutta hän ei koskaan ylläpitänyt teurastamoja.
Kardinaali: (nauraa) Ei, mutta hän söi lihaa.
Srila: Jos ei ole mitään muuta ruokaa saatavissa, joku saattaa hengenpitimikseen syödä lihaa. Se on aivan eri asia. Mutta on mitä syntisintä ylläpitää teurastamoita vain kielen tyydytykseksi.

Kirjaan dokumentoitu väittely jatkui vielä pitkään ja loppui lopulta tällaiseen "hauskaan" väitepariin:

Kardinaali: Mutta miksi Jumala luo eläimiä, jotka syövät toinen toisiaan? Näyttää siltä, että luomistyössä on virhe?
Srila: Se ei ole mikään virhe. Jos haluat syödä eläimiä, Jumala antaa sinulle seuraavassa elämässäsi mahdollisuuden syntyä tiikeriksi. "Miksi te ylläpidätte teurastamoja, minä annan teille raateluhampaat ja kynnet".

Tällaisen postauksen osana täytyy myös kertoa, että kävimme elintarviketuotekehitysryhmän kanssa vierailulla helsinkiläisellä maitotilalla. Suosittelen visiittiä kaikille maidonjuojille, jäätelönsyöjille ja jugurtinkuluttajille. Vaikka tämä vierailutila ei toki ollut mikään "kidutustila" (lehmät olivat vapaina ja saivat kiitos modernin teknologian, jopa itse päättää omat lypsyhetkensä) jäi visiitistä silti kalsea olo. Siihen syynä olivat varmaan ankea teollisuuslaitosta muistuttava betonihalli, virtsan ja lannan pistävä haju (vaikka ilmastointi puhalsi kokoajan), koneiden tasainen taustahäly, omassa karsinassaan ilman emoja makaavat pikkuvasikat ja tieto siitä, että kun lehmän maidontuotanto siinä 4-6 vuoden iässä alkaa laskea (lehmän luonnollinen elinikä on n.20 vuotta), hakee lihaportin auto lehmän tapettavaksi ja osiksi pilkottavaksi.

Vegaaniliiton esitteestä itseasiassa luin, että jopa 90% Suomessa myytävästä naudanlihasta on peräisin lypsykarjatiloilta. Eikä luomu ole tähän mikään poikkeus, sillä luomulehmien maidontuotanto laskee lehmien ikääntyessä aivan kuten tavallistenkin ja samat liha-autot hakevat luomulehmät teurastamoille ja sieltä meidän ruokakauppojemme kylmäaltaisiin. (Lypsylehmät päätyvät kuulemma tavallista useammin jauhelihaksi lihan korkeamman sidekudospitoisuuuden vuoksi).

Joudun vielä loppuunkin "mainostamaan" elintarviketuotekehityskoulutustamme. Tänään nimittäin eräs luennoitsijoistamme puhui hyvästä markkinoinnista ja sai niskakarvani niin pahasti pystyyn, että en vaihteeksi jaksanut terrorisoida luentoa ärsyttävillä kysymyksilläni (ja joudun nyt kanavoimaan kaiken harmistukseni tänne). Luennoitsija nimittäin esitti meille ruokamainoksia, joissa oli vain ruuan kuvia ja haukkui ne huonoiksi ja teknisiksi. Mainoskuvissa olisi kuulemma pitänyt olla ihmisiä, hymyileviä kasvoja, tunnetta ja tunnelmaa.

Ruoktaeollisuuden myynnin edistämisen näkökulmasta on varmaan erinomaista, että (kiitos onnistuneen markkinointiviestinnän) ihmiset kaivatessaan ystäviä, yhteisöön kuulumista, rakkautta, nostalgiaa, onnellista perhe-elämää, kaunista naamaa, uutta elämäntapaa jne. menevät kauppaan ja ostavat ruokaa.

Mistä tahansa muusta näkökulmasta se sen sijaan on kammottavaa.

Omassa päässäni olen jo pitkään hellinyt ajatusta, että jos minulla olisi oma elintarvikkeiden tuotantolaitos, (joka tietysti tuottaisi vain eettistä ja ekologista lähiruokaa) sen jokaisessa brändissä olisi vain ja ainoastaan kyseisen ruuan nimi ja kuva. Koko yrityksen nimikin voisi olla: Vain ruokaa. Vai mitä tuumaatte? (Vaikka onneksi näitäkin kyllä löytää, kunhan silmä vain harjaantuu huomaamaan, mutta einespuolella tilaa olisi vielä.)

Olen myös joskus hellinyt ajatusta, että kuten jossain Yhdysvaltojen osavaltiossa aborttia harkitsevat äidit on pakotettu katsomaan videota syntymättömästä sikiöstä, voisi myös jokaisen into-lihaanin pakottaa katsomaan edes yksi live teurastus kerran elämässään. Kaikki eläintuotteita sisältävät elintarvikkeet (myös maito) voisivat myös lakisääteisesti sisältää kuvia verisistä eläimistä ja irtileikatuista päistä, vähän samaan tapaan kuten jokaisessa tupakka-askissa nykyään on kissan kokoisilla kirjaimilla kirjoitettuna kaikki tupakan tunnetut haitat ja riskit.

Kuluttaja valitsee, mutta tietoinen kuluttaja valitsee viisaammin.

Mitä pitäisi ajatella ruokavalistuksesta?

Meidän perheessä luetaan paljon (myös) lastenkirjoja. Viimeksi käteen sattui Albert Barillen Olipa kerran elämä, osa 4, ruuansulatus. (Kysessä on siis sen kuuluisan animaatiosarjan pohjalta tehty tietokirjasarja).

Luin kirjaa hieman hämmentyneenä kohdasta oikeaoppinen ruokavalio:

"Syömisessä on tärkeää se, ettei nauti liikaa tiettyjä ruokia ja liian vähän sellaisia ruokia, jotka ovat terveyden kannalta tärkeitä .... Kiusankappale liioittelee nyt oikein kunnolla. Kaikkea on toki syötävä, mutta nyt on unohtunut yksi terveellisen ruokavalion perussäännöistä eli kohtuullisuus ... Kun ruokailet, syö vain sen verran, että tulet kylläiseksi .. Aloita ateria kevyillä hedelmillä ja tuoreilla kasviksilla, jotka vievät kovimman nälän, etkä siten syö liikaa raskaampaa ruokaa .. Älä ahmi ylenpalttisesti ... Kun olet syönyt liian paljon, olet taatusti tuntenut poltetta mahassa, pahoinvointisuutta ja närästystä, kenties jopa saanut ripulin ylensyönnistä .. Joskus pahoinvointi johtuu pelkästääns siitä, että on ahmittu liikaa ruokaa, minkä seurauksena maha on joutunut koville .. Opi sanomaan: Kiitos jo riittää!

Eikä tässä todellakaan ollut vielä kaikki, mitä kirjassa puhuttiin oikeaoppisesta ruokavaliosta kohtuus-näkökulmasta.

Itsessäni tämäntyyppinen terveyskasvatus herättää voimakkaasti kahdenlaisia tunteita. Toisaalta tulee sellainen jes-olo. Että hyvä, kun edes nykylapsia valistetaan ylensyömisestä, kun omat kokemukset lapsuudesta olivat sellaisia, että mitä enemmän kupuunsa jaksoi kiskoa mitä tahansa ruoka-ainetta, sitä tyyytyväisempiä olivat vanhemmat, isovanhemmista puhumattakaan.

Toisaalta tämä lasten ruokavalistus herättää minussa myös paljon negatiivisia tunteita ja kysymysmerkkejä. Kuinka vanhana lapset voivat oikeasti vaikuttaa omiin ruokavalintoihinsa? Ja ennen kaikkea, onko tämän ruokavalistuksen anti pahimmmillaan se, että lapset oppivat jo pienestä, että ruoka ja syöminen on jatkuva huolen aihe. Jotain, mihin täytyy kokoajan kiinnittää huomiota, ettei vain tulisi syöneeksi liikaa yhtä ja liian vähän toista ja kenties ei ollenkaan kolmatta? Eikö ruoka kuitenkin yhä vieläkin ole luonnollinen asia, ravinnon ja ilon lähde? Ja syöminen jotain, mikä voi tapahtua vaivattomasti, hiukan niin kuin hengitys tai käveleminen, kun sen kerran on oppinut (mikä sekin tapahtuu terveillä taaperoilla ihan luonnostaan.)

Tuija Ruuska kirjoitti mainiossa kasviskeittokirjassaan, Aurinkomaa, koko perheen kasviskeittokirja näin:

"Nykyihminen korvaa vaistonsa hyvään ruokaan tiedolla. Kun tarjolla on lähes kaikkea mahdollista ja mahdotonta purkissa ja purnukassa ja lisäksi satapäin erilaisia tuoreteuotteita ei puolelta maailmaa, on entistä tärkeämpää tietää ravinnosta ja ravintoaineista".

Hyvin kiteytetty. Kiitos vain globaalin ruokateollisuuden, meillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia seurata vaistojamme ruuan valinnassa, mikä olisi ehekä kuitenkin se helpoin ja luonnollisin tie perille hyvään ravitsemukseen ja kohtuuteen?

Mutta ei tämä Tuija Ruuskan, tyttäreni päiväkerhotätien tai Albert Barillenkaan tiedon viitoittama ruokatie kaikkien kohdalla niin kovin menestyksekäs ole ollut.

Usein kun juttelen Suomessa asuvien ystävieni kanssa, he hämmästelevät suomalaisten korkeaa tieto- ja tiedostamistasoa terveelliseen ruokaan ja terveyteen liityen sekä kaupan hyllyiltä löytyviä metrejä erilaisia funktionaalisia terveystuotteita. Kuitenkin kansanterveydestä vastaavat asiantuntijat täällä suomineidon valtakunnassa ovat yhä huolestuneempia. Hyvin ei mene Barillen kotikansalla ranskalaisillakaan, jotka ovat lihavuustilaistoissa suomalaisten naisten tasolla (suomalaiset miehet menevät vielä kirkkaasti ohi). Saapa nähdä, miten käy kasvissyöjille, jahka kaupan hyllyt lähivuosina täyttyvät erilaisilla teollisesti tuotetuilla vegaanisilla purnukoilla joita on helppo siemaista ja hotkaista tien päällä, välipalaksi, tämän tästä ja aamusta iltaan.

Kiinalaisetko hoikkia ja onnellisia kasvissyöjiä?

Lueskelin tänään entisen Kiinan kirjeenvaihtajan Pekka Mykkäsen kirjaa, Isonenä kurkistaa Kiinaan (nemo, 2006). En malta olla jakamatta teillekin muutamaa ruoka-aiheisia huomioita erinomaisesta kirjasta. Ensinnäkin, kuka vielä luulee, että kaikki Kiinalaiset ovat siroja, pienikokoisia ja hoikkia? Entä kuka ajattelee, että kiinalaiset popsivat yhä lihaa lähinnä riisin mausteena ja maitotuotteita ei milloinkaan?

"Kiinan terveysministeriön mukaan 23% aikuisista eli 200 miljoonaa kiinalaista on ylipainoisia ja seitsemän prosenttia aikuisväestöstä (n. 60milj) on liikalihavia. Kiinan tulevaisuuskaan ei näytä hyvältä, sillä kahdeksan prosenttia lapsista on liikalihavia." Mykkänen kirjoittaa.

Erityisen lyhyitäkään Kiinalaiset eivät enää ole, sillä Mykkäsen mukaan kiinalaiset miehet kasvavat nykyään 1,70 metrin pituisiksi ja naiset 1,59 metrin pituuteen. Vertailun vuoksi suomalaisten keskipituudet (wikipedian mukaan) olivat vuonna 2007 miehillä ja naisilla 1,77 ja 1,63. Espanjan aikuisväestö on pituudeltaan miehet 1,70 ja naiset 1,60 mutta nuoret espanjalaiset tosin jo 1,73 ja 1,64. Suuressa osassa maailmaa keskipituudet ovatkin nousseet ja ovat yhä nousussa.

Maitotuotteistakin Mykkänen kirjoittaa Isonenässä: "Niiden kulutus on Kiinassa nopeassa kasvussa. 1990-luvun puolivälissä kaupungeissa asuvat kiinalaiset kuluttivat keskimäärin vain 5 kiloa maitotuotteita vuodessa (amerikkalaiset 100 kila). Vuonna 2002 luku oli kuitenkin jo 16 kiloa. Henkilökohtaisen vuosikulutuksen ennustetaan nousevan 30-40 kiloon seuraavan vuosikymmenen aikana joten ei ole yllätys, että meijerijätit Tanskasta Yhdysvaltoihin ja Ranskasta Uuteen-Seelantiin ovat alkaneet ostaa osuuksia kiinalaisista alan yrityksistä."

Wikipedia taas kertoo, että "Kiinan maidonkulutus on nelinkertaistunut vuodesta 2000. Markkinoinnissa kerrotaan maidon tekevän lapsista viisaita ja pitkäikäisiä. Kaupungeissa rintaruokinnan vaihto maitojauheeseen on yhä yleisempää."

Kuten maidonkulutus, myös lihankulutus on Kiinan kaupungeissa aivan toisella tasolla kuin maaseudulla. Mykkäsen mukaan "Vuonna 2000 tehdyn kotitaloustutkimuksen mukaan kaupunkien kiinalaiset syövät 40% enemmän lihaa ja 2,5 kertaa enemmän kalaa kuin maaseudun asukkaat. Kananmunia ja kanaa syödään niinikään 2,5 kertaa enemmän kaupungeissa. Maaseudulla taas syödään kolme kertaa enemmän viljatuotteita kuin kaupungeissa." Tarkkoja lihankulutuslukuja Mykkänen ei kerro, mutta vegaaniliiton sivulta löysin USDA:lta poimitun taulukon, jonka mukaan kiinalaiset ovat maailman 9.ksi ahkerimpia lihansyöjiä ja syövät yli 50 kiloa lihaa/henkilö vuodessa. Listaykkösenä killuu USA yli 130 vuosittaisella lihakilollaan (Osmo Soininvaaran mukaan Espanja on jo samalla tasolla USA:n kanssa henkilökohtaisen lihankulutuksen määrässä, mutta kiinalaisten kokonaislihankulutus vastaa määrältään koko EU:n alueella popsitun lihan määrää). (Suomalaisten lihankulutus pyörii wikipedian mukaan siellä 80 kilon hujakoilla.)

Kiinalaisesta ruokakulttuurista Mykkänen kirjoittaa hauskasti: "Näin voisi ehkä väittää monen muunkin maan asukkaista, mutta kiinalaisilla tuntuu olevan aivan erityinen, jopa hieman mielipuolinen suhde ruokaan. He puhuvat syömisestä loputtomiin ja saattavat ärtyä, elleivät saa ruokaansa ajoissa. Jos kiinalainen asuu ulkomailla, hän käyttää usein päiviä, viikkoja tai kuukausia löytääkseen parhaat paikat ruokaostoksilleen. Kiinalaisille muiden maiden ruoat ovat usein jotain, mitä kokeillaan kerran tai pari kertaa, joskus puhtaasti kohteliaisuussyistä. Sen jälkeen palataan oikean eli kiinalaisen ruuan pariin.

Paluuta meille oikean eli suomalaisen ruuan pariin odottelen tässä minäkin. Tähän vielä pieni kunnianosoitus Sre:lle ja heidän taannoisille lounaskutsulleen yhteen ehkä Helsingin parhaista suomalaisen ruuan ravintoloista, Atelje Finneen. Siellä popsiessani vadelmapuuroa ja kuusenkerkkämaitoa (jotka olivat melkein yhtä hyviä kuin omatekemäni :), sain pakottavan herätyksen palata taas tauon jälkeen tämän blogin äärelle.

Sre:lle siis kaikki kiitos ja kunnia tästäkin Kiina-postauksestani, jota ilman tekisin ehkä nytkin jotain niinkin turhanpäiväistä, kuten vaikkapa selaisin mol:in työpaikkailmoituksia tai surffailisin aarresaari.net:issä.

Loppuun vielä poliittinen kannanotto tämän lihapostauksen tiimoilta: Älkää hyvät ihmiset pyrkikö kasvattamaan elintasoanne. Kuten tilastoista voidaan nähdä, nousu elintasossa johtaa nousuun myös lihankulutuksessa ja kuten Kiinan tapauksessa voidaan myös nähdä, nousuun monessa muussakin ikävässä asiassa suoraan tai välillisesti..

Mykkänen kirjoittaa: "Tilastoista löytyy näyttöä sille, että kiinalaiset ovat joutuneet talousuudistustensa aikana sietämään paljon aiempaa enemmän rikoksia. Kaikkien rikosten määrä kasvoi vuoden 1978 ja 1988 välillä kolminkertaiseksi. Ryöstöjen määrä sensijaan seitsenkertaistui. Toisessa kohtaa Mykkänen kirjoittaa: "Ihmiset tuntevat läkähtyvänsä, kun kaikki mitataan menestyksessä, rahassa ja kilpailykyvyssä. 1990-luvun lopulla tehty tutkimus totesi, että noin kolmannes kiinalaisista koululaisista kärsi henkisistä ongelmista, jotka usein johtuivat vanhempien asettamista paineista.

Rikastumisideologiasta Mykkänen kirjoittaa: "Kiinan hallituksen keskeiset hahmot yrittivät vuosien ajan tukahduttaa uskonnot ja oman ajattelun ja täyttää kiinalaisten sydämet kommunismilla. Projetkin epäonnistuttua kansalaisille ei ole tarjottu uutta ja uskottavaa elämän tarkoitusta, ellei sellaiseksi lasketa "rikastuminen on kunniakasta" -ideologiaa."

Yksi Ikävimmistä asioista, joista Mykkänen kirjoittaa on kiinalaisten itsemurhat: "Ei ole muuta niin hämmentävää todistusaineistoa tämän päivän Kiinassa tunnetusta pahasta olosta, kuin naisten poikkeuksellisen korkeat itsemurhatilastot. YK:n mukaan kiinalaisnaiset tekevät 157 000 itsemurhaa vuosittain -yli puolet kaikista maailman itsemurhista. Sataatuhatta naista kohden Kiinassa kuolee oman käden kautta 14,8, kun Suomessa luku on 9,8. Suomalaismiesten itsemurhaintoon kiinalaiset eivät yllä, sillä Suomessa miehiä kuolee sadastatuhannesta oman käden kautta 31,9 kun kiinalaismiehistä näin ankea loppu on kolmellatoista. Mykkänen kirjoittaa, että "vuonna 2002 julkaistun tutkimuksen mukaan itsemurhaan ajautuneilla kiinalaisnaisilla oli ollut eniten ongelmia rahan, terveyden ja avioliiton kanssa.

Tämän postauksen opetus kiteytettynä: älkää välittäkö rahasta, terveydestä tai avioliitosta tai älkää ainakaan päättäkö päiviänne, jos joku niistä menee pieleen. Sensijaan muistakaa kuolevaisuutenne, popsikaa kotimaisia kasviksia ja rakastakaa lähimmäisiänne olivatpa he omia puolisoitanne tai pakolaistaustaisia naapureita.