perjantai 26. maaliskuuta 2010

Tervetuloa luomuteollisuus ja keliakia?

Kuka ajattelee, että luomu on pientä, puhdasta ja paikallista? Kuka lisäksi ajattelee, että luomu on kotoista, perinteistä ja lisäaineetonta?

Itselläni oli tapana ajatella suunnilleen näin, kunnes opin, että markkinoille puuhataan kovalla kiireellä luomulisäaineita (muutama on jo tullut), että luomun tuotannossa halutaan kasvattaa volyymiä (kansainväliset markkinat odottavat!) ja että luomuruuan menekin kasvu edellyttäisi nimeomaan luomun teollistumista ja uusien, luomulle soveltuvien teollisten menetelmien kehittämistä.

Kun yritin tätä kehitystä kyseenalaistaa opin, että luomusta on eriytymässä kaksi erillistä haaraa, teollinen luomu ja sitten tämä "maatilatoriluomu" (vaikka oikealla maatilatorillahan kaikki ei olekaan luomua).

Toisin sanoen, teollinen luomu eroaa lopulta tavanomaisesta tuotannosta (tässä minun kauhuskenaariossani) jossainvaiheessa enää siten, että luomukarkeissa on rivi luomulisäaineita, että luomupellossa on kasa kemiallisia luomutorjunta-aineita, että luomusonnit popsivat luomu-luulihajauhoa ja että luomulehmät lypsetään luomulypsyroboteilla.

Tätäkö me haluamme? Ja vainko siksi, että luomuleivän hintaa saataisiin pudotettua 50 sentillä per leipä?

Huomasin harmikseni myös, että lähikauppani (joka on kunnostautunut hankkimaan hyllyilleen monia luomutuotteita pyynnöstäni) on saanut leipähyllyynsä näkyvän mainoksen kanssa luomuruisleivän, jossa on leivonnan apuaineena käytetty gluteenia.

Gluteeni ei toki ole mikään peikko noin itsessään. Sehän on viljan proteiini, jota etenkin vehnää sisältävät tuotteet sisältävät luonnostaan. Gluteenilisäystä voi silti pitää harmillisena etenkin luomuleivässä, sillä lisättyyn gluteeniin ja ylipäänsä gluteenin ylimääräiseen käyttöön on liitetty epäilys (siis pelkkä epäilys) sen mahdollisesta vaikutuksesta keliakiariskin lisääntymiseen (edellytyksenä on toki perinnöllinen alttius siellä pohjalla).

Ruotsissa ja Suomessa, joissa on pitkään syöty teollista leipää (joissa tätä gluteeni-lisääkin käytetään) keliakiadiagnoosit ovat nimittäin kasvaneet kasvamistaan. Tämän (hatarahkon) näytön lisäksi keliakia-gluteeni -teoriaa tukee sellainen hassu "sattuma", että kun Ruotsissa oli kokeilu lisätä teollisiin vauvanruokiin gluteenia, niin samaan ajankohtaan osui selvä piikki pikkulasten keliakiadiagnooseissa.

Pelätkää gluteenia jos tahdotte tai olkaa pelkäämättä, itse en ainakaan halua omille lapsilleni ehdoin tahdoin syöttää elintarviketta, johon on vasta muutaman kymmenen vuoden ajan lisätty jotain, mitä siinä ei ole satojen edeltävien vuoden aikana ollut ja joka pahimmillaan saattaa aiheuttaa sellaisen elinikäisen riesan kuin keliakia. (Tämä on myös se syy, miksi en ole koskaan innostunut seitanista tai muistakaan teollisista lihankorvikkeista.)

Harmistuin myös suunnattomasti tästä teollisen luomuruisleivän näkyvästä mainoksesta: panosta tulevaisuuteesi (tai jotain sen suuntaista), kun kuitenkin apuaineena tässä "tulevaisuusleivässä" oli tämä pahanilmanlintu lisäaine-gluteeni, jonka keliakiariskittömyydestä ei ole varmuutta.

Niille, jotka lisättyä gluteenia aikovat tästälähtien välttää on loppuun kertoa vähän hyviäkin uutisia. Lähileipä-standardi kieltää gluteeni-lisän käytön! Hip hei! Seuraavaksi tilaisin viranomaisilta meille vaikkapa sellaisen maatiais-standardin, joka kieltäisi kaikkien uusien temppujen tuomisen yritä-erehdy -periaattella meidän jokapäiväiseen leipäämme.

5 kommenttia:

  1. Olipas ajatuksia herättävä kirjoitus. Luomu ei ole vielä ainakaan meillä Suomessa levinnyt koko kansan supersuosioon, mutta jos sellainen joskus tapahtuu, on esittämäsi skenaario mahdollinen ainakin jollain muotoa. Luomusta tulee muotia ja vähemmän tiedostavat kuluttajat ostavat kaikkea luomumerkittyä trendien perässä. Siinä tulee helposti luomun syvin ajatus kadotettua. Joskus se on lähellä kadota itseltäkin. Hyvä esimerkki luomulle sokaistumisesta sattui, kun olin viimeksi käymässä vanhempieni luona. Olin kauppareissulla ja ostin sieltä isälleni mustikkasoppaa(en raaski enää antaa viimeisiä mustikoita haaskattavaksi soppaan). Uutuutena hyllyssä huomasin luomumustikkasopan ja sen enempää ajattelematta nakkasin sen kärryyn ajatellen, "ai kun kiva, että tätäkin saa nykyään luomuna". Kun sitten kotona isi sanoi, minulle "vai on ne mustikatkin nykyään luomuja", heräsin ajattelemaan purkin sisältöä. Se oli muuten seuraava:

    Ainesosat
    Vesi, luomumustikka, luomusokeri, sakeutusaineet (maissitärkkelys, guarkumi), sitruunahappo

    Ei nyt pahinta mahdollista, mutta mulle tuli jotenkin petetty olo, tai ehkä enemmänkin höynäytetty. Onhan luomumustikoille omat kriteerinsä, mutta silti oli semmonen tunne, että olin sokaistunut luomusta ajattelematta yhtään, mikä siinä loppujen lopuksi on niin luomua. Toisaalta, kun katsoo perusmustikkakeiton ainesosaluetteloa, niin on niissä jo vähän eroakin.

    Ainesosat
    Vesi, sokeri, pakastettu mustikka (9%), sakeuttamisaineet (guarkumi, muunnettu tärkkelys), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), C-vitamiini.

    Pointti luomulle sokaistumisesta tuli toivottavati kuitenkin selväksi. Jatkossa aion olla vähän skarpimpana. (:

    VastaaPoista
  2. Olisko sulla hyvää linkkiä tuohon gluteeninkäyttö -> keliakia -juttuun, kun en ole ikinä ennen moisesta kuullut? Olisi kyllä älytön harmi, jos epäily näytettäisiin toteen, kun seitanjauho on ekologista ja siitä saa aikaan melkein mitä vaan. Just leivonnassa esimerkiksi mahtavaa.

    VastaaPoista
  3. Pöh, oon nyt yrittänyt 10 kertaa vastata tähän pitkästi ja hartaasti, mut järjestelmä ei anna.. No käy lukemassa:

    http://gluteeni.blogspot.com/2009/05/suomi-ja-keliakia.html

    ja muista, et perinnöllinen alttius keliakiaan on kuitenkin vaan 30-40% suomalaisista, joten 60-70%:lle seitanin tai minkään muunkaan gluteenia tursuvan tuotteen nauttiminen ei ole ongelma edes teoriassa.

    Noita mun tarinoita et näiltä sivuilta kyllä löydä kun on erään elintarvikealan konsultin suusta kuultua eikä mulla oo nyt heittää mitään suoraa linkkiä hänen arveluihinsa.

    VastaaPoista
  4. Ja Helmille vielä, kiva kun oot vielä lukijana (oot yks pisimpään tätä blogia lukeneista..:) Luomukriittisyyden lisäksi myös reilukauppakriittisyyttä tarvitaan, mutta siitä tulee postaus myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Pidän asiaa silmällä, mutta ehkä nyt toistaiseksi uskallan mussuttaa pihvini rauhassa.

    VastaaPoista