lauantai 14. helmikuuta 2009

Kaverini kaali

Naureskelin tuossa toissapäivänä, että tämän vegaanivuoden jälkeen voisin helposti tehdä keittokirjan otsikolla Penninvenyttäjän parhaat tai Näillä selviät pula-ajasta.

Ennen tietoista keskittymistä kotimaisiin kasviksiin en esimerkiksi osannut tehdä kaalista juuri muuta kuin kaali-jauhelihakeittoa tai kaalipiirakkaa ja niinpä kotiin ostettu kaalinkerä sai usein rauhassa kerätä reilun satsin homeitiöitä pintaansa ennen kuin lopulta ryhdistäydyin sen käyttämään.

Nyt sensijaan kaalia kuluu sellaista vauhtia, että pari kertaa viikossa saa olla lähikaupassa uutta kerää ostamassa. Kiitos siitä kuuluu mm. keksinnölle, että kaalia voi käyttää wokkiruuan pohjana, kun sen suikaloi aivan ohueksi esim. juustohöylällä.

Kaalista saa myös hyvän intialaistyyppisen chutneyn kun sen kaveriksi laittaa pataan reippaasti makeita aineksia kuten omenaa ja luumua sekä tietysti perunaa, porkkanaa, etikkaa, suolaa ja mausteita.

Siis kaalin kimppuun!

2 kommenttia:

  1. Moi taas, tämä on tosiaankin kiinnostava ja hauska blogi! Tästä on lukijalle paljon iloa, vaikka ei olisi itse edes vegaani. Ja vuoden lopussa sulla on aivan taatusti koossa ainekset hyvään ja ajankohtaiseen (keitto)kirjaan. Toivontan menestystä tielläsi kaalien maailmassa ja bloggausintoa! Terveisin Miina

    VastaaPoista
  2. Ihanaa jos on lukijoita! Käy myös lukemassa mun uusin koti/uraäitivuodatus, joka löytyy täältä: http://helmeilev.blogspot.com/
    Meinasin mainostaa sitä kaikille tutuille äideille, kun olisi kiva saada heräteltyä vähän älyllistäkin keskustelua tästä aihepiiristä.

    VastaaPoista