lauantai 7. maaliskuuta 2009

Perunaa, porkkanaa ja kaalia mahavaivoihin

Piipahdimme tänään Leppävaaran suuressa, upeassa kirjastossa Sello-kauppakeskuksen vieressä. Ilolla ei taas meinannut olla rajoja, kun tajusin, että kaikki ne upeat kirjat siellä olivat vapaasti ja vastikkeetta mukaan otettavissa. Kahmin ensin lastenkirjaosastolta kaikki kiiltäväkantiset uutuudet rattaidenpohjalle ja suuntasin sitten aikuistenosastolle.

Terveys- ja lääketiedehyllyssä huomioni kiinnitti kaunis kuva lumihuippuisesta vuoresta kirkkaan järven rannalla. Tartuin opukseen, jonka kannessa luki, Luonto, paras lääkitsijä, A. Vogel. Hmm. Vogel, eikö se ole joku luontaistuotesarja, mietin?

Rupesin selailemaan kirjaa umpimäkään sieltä täältä ja osuin heti kultakaivokseen:

"Vastapuristettu peruna-, porkkana- ja kaalimehu ovat erinomaisia lääkkeitä mahahaavan hoitoon."

"Säännöllisesti nautitulla perunamehulla on hämmästyttävän parantava vaikutus. Myös tuore kaalimehu on erittäin tehokasta varsinkin pohjukkaissuolihaavan hoidossa."

Siis peruna, porkkana ja kaali. Näitähän minä syön joka päivä. Luetaanpa lisää.

Pikkulasten ruokinnasa "viljavelleihin lisätään biologisesti viljellyistä kasviksista ja hedelmistä puristettuja mehuja. Sopivin kasvismehu on porkkanamehu."

Siis porkkana, hämmentävää.

Kun kirjan sisäkannessa vielä sanottiin, että teoksen yhteispainos 11 eri kielellä on 2 miljoonaa kappaletta, oli "ostopäätös" tehty.

Työnsin kirjan lainausautomaatin läpi ja kiirehdin kotiin lukemaan. Mies tosin heti onnistui laimentamaan innostustani kysymällä, "onko se tieteellistä?"

Niin, jotain tieteellisen oloista Vogelin nettisivuilta löytää ja yli 50 vuoden suosio käyttäjien keskuudessa kertonee sekin jotain, mutta ei se silti tieteellistä ole. Mutta hei, kaikki te tieteen puolestapuhujat, sallikaa minun silti hetki iloita siitä, että 11 eri kielellä ja 2 miljoonan käsinkosketeltavan kirjan, lukuisien lehti- ja nettiartikkeleiden sekä luontaistuotekauppiaiden voimin on mainostettu lempiruokiani:

perunaa, porkkanaa ja kaalia.

Ja eikun mehulinkoa ostamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti