tiistai 12. toukokuuta 2009

40 kiloa viljaa

Olemme muutaman kerran aiemminkin ajelleet Lassilan luomutilalle Tuusulaan ostamaan perheelle ruokaa. Tälläkertaa päätimme ostaa vähän isomman satsin kerralla. Auton takakonttiin päätyi siis ihan oikeita jyväsäkkejä ja lisäksi yksi säkillinen hernettä ja toinen härkäpapua. Kokeilumielessä ostettiin myös pieni rasia hampunsiemeniä, kun niitä tämän blogin keskustelupalstalla minulle mainostettiin. Harmi kyllä rypsiöljy oli Lassiloilta lopussa, muuten olisimme ostaneet sitäkin.

Kannatta muuten käydä Lassilan tilalla, jos joskus ajelee Tuusulan suunnalla. Tilaa pitää noin 30-kymppinen nuori-isäntä, joka on henkeen ja vereen luomumies ja positiivinen poikkeus perinteisestä kepulais-maajussista, jolle luomu on kirosana ja salaatti kanien ruokaa. Lassiloilla on myös todella mallikkaasti hoidettu maatiaiskananäyttely. Siis oikeasti kauniita eläimiä, siisteissä puhtaissa maapohjahäkeissään, eli juuri sellaisia, miksi kanalat lastenkirjoissa aina kuvataan.

Eilen pääsi perheen viljamyllykin sitten taas pitkästä aikaa töihin, kun ensimmäinen satsi vehnänjyviä piti jalostaa sämpylöiksi ja samalla leipoa pari vegekakkua pojan kesäkuussa koittaville synttäreille. Niille, joille kotijauhatus on uusi asia suosittelen aloittamaan asiaan perehtymisen vaikkapa tältä sivustolta. Lyhyesti mainitakseni: B-ryhmän vitamiinien määrä puoliintuu 2-3 viikon kuluessa jauhatuksesta ja kaupan valkoisissa vehnäjauhoissa näitä samoja B-ryhmän vitamiineja on alle 10 % alkuperäisen jyvän sisältämästä määrästä.

Aina ei jyviä tosin tarvitse edes jauhaa. Tänä aamuna meillä nautittiin uunikaurapuuroa, joka oli siis haudutettu kokonaisista kuorituista kaurahelmistä. Ihmeiden aika ei tosiaan ole ohi, sillä meidän kohta 2-vuotias Marko Makkaraksi täällä nimeämäni pikkumies, joka ei tavallista kaurapuuroa katsokaan, söi tätä kaurauunipuuroa koko lautasellisen tyhjäksi ihanien kirpeiden mustaherukoiden siivittämänä.

Kokeilkaa muutkin. Ylijäämä uunipuuro jalostuu sitäpaitsi näppäriksi juurespihveiksi lisäämällä joukkoon vain raasteet ja mausteet.

3 kommenttia:

  1. Olen kanssa ajatellut tilalla vierailua tulevana kesänä. Jos vaikka innostuis itsekin luomuviljelystä enemmän:)

    VastaaPoista
  2. Tuolta Lassilan tilalta olen kanssa hakenut viljaa. Kohta pitäis mennä uudestaan kun annoin ostamani eteenpäin... mulle se paikka on työmatkan varrella. Härkäpapuja kasvaa (on jo taimella) omassa maassa, mutta niitä hampun siemeniä voisi ostaa kanssa.

    VastaaPoista
  3. Hei Juhe, kaverillani oli joskus idea, että vuokraisi pakun ja hakisi isoja satseja viljaa sun muuta sapuskaa lähitiloilta ja möisi eteenpäin kotoaan käsin omassa kotikaupungissa. Ei sitten koskaan tarttunut ideaan, joten mainostan sitä sinulle. Etenkin, jos sulla on maatila aivan työmatkan varrella, niin takakontin saisi helposti täyteen olemattomilla bensakuluilla. Ja myynnin voisi aloittaa omasta tuttavapiiristä. Mitä tuumaat? Lähiruoka muuttuisi vähemmän marginaaliseksi ilmiöksi, jos sen hankkiminen helpottuisi ja tulisi mahdollisemmaksi myös autottomille ihmisille.

    VastaaPoista