maanantai 26. tammikuuta 2009

Sorruin mäkkäriin

25.1.09 vaihtui Kiinalainen uusi vuosi. Tapausta juhlittiin näyttävästi myös Helsingin Lasipalatsiaukiolla, jossa mekin olimme koko perheen voimin. Koska tyttäreni oli juhlassa myös esiintymässä olimme paikalla liioitellun aikaisin (kerrankin näin päin). Sateinen ja kylmä ilma sai meidät kuitenkin värisemään vilusta jo paljon ennen esityksen alkamista joten päätimme etsiytyä jonnekin sisälle.

Jos seurueessa on 1- ja 7-vuotiaat lapset, eikä pussin pohjalla kovin paljon rahaa on houkutus valita pikaruokapaikka melkoisen suuri. Näin myös tein ja hyvin tietoisena valintani epäsopivuudesta vuoden teemaan kurvasimme manskun suurten keltaisten kaarien alle ja ovesta sisään.

Lapsille valinta ruuasta oli tietysti helppo, mutta minun oli mietittävä pitkään. Naudanlihaa ei, joten hampurilaiset olivat poissuljetut. Entäs salaatit? Yhdessä oli kanaa, toisessa jauhelihaa ja kolmannessa sinihomejuustoa. Siis ei.

Kuten moni vaikeaa valintaa tuskasteleva, niin minäkin päädyin ottamaan mäkkärin sisäänheittotarjouksen, josta oli ihmisenkokoinen mainos ulko-ovien vieressä.

Kanawrap ja kahvi. Kananlihaa tulin syöneeksi tässä pikkupikkuannoksessa ehkä 10 grammaa, lisäksi oli ohut leipä ja hiukan salaattia sekä kahvi, jonka tarkoitus oli pitää näläntunne loitolla iltaan asti, että pääsisin kotiin oikeiden linssipatojen äärelle.

Kotiin asti minun ei kuitenkaan tarvinnut odottaa. Kiinalaisen musiikin jytkyessä, kovaäänisten pauhatessa, lohikäärmenukkien lentäessä kepeiden tanssijoiden yllä ja taidehakkujen iskiessä isosta jäälohkareesta esiin vuoden eläimen, härän uljasta muotoa mussutin kiinalaisittain grillattua tofuvarrasta iloisen väkijoukon puskiessa molemmilla puolillani.

Kaikkiin ruokakojuihin en ryysiksen vuoksi valitettavasti päässyt tutustumaan, mutta minusta näytti että paljon muutakin vegaanille sopivaa oli tarjolla: nuudeliannoksia, bambunlehtiä, kevätrullia, riisi ja soijapohjaisia jälkiruokia, kasviskeittoja.

Mikä vahinko onkaan, ettei MCDonalds konsepti lähtenyt liikkeelle Amerikan sijaaan vaikkapa Kiinasta, Intiasta tai Japanista. Vai miltä sinusta kuulostaisi haukata pikkurahalla iso pala merilevään kääräistyä lämmintä riisikasviskakkua, dippailla pieniä rapeita kevätrullia makeaan chilikastikkeeseen ja hörppiä haaleaa vihreää teetä isosta pahvimukista samalla kun jälkikasvu telmisi pallomeressä oranssien penkkien ja tuolien sisustamassa pikaruokalassa.

Vaikka mikäänhän ei estäisi näiden IntiaKiinaJapani paikkojen sisustusta olemaan astetta esteettisempi ja astioitakin aitoa käsityötä reilunkaupan hengessä.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Oikeaa lämmintä ruokaa

Katselimme tyttäreni kanssa kotimaista lastenelokuvaa Uppo-Nalle. Elokuva oli kaikin puolin viehättävä, musiikki oli kaunista, tarina oli hyvä ja näyttelijät sympaattisia. Niinkuin perhe-elokuvissa yleensä, oli tässäkin kohta, jossa Uppo-nalle, Reeta ja äiti (näyttelijä Laura Jurkka) olivat kokoontuneet syömään yhteisen pöydän ääreen. Uppis ei olisi halunnut syödä, koska matematiikan tunnilla "oli jo ollut liikaa omenia", mutta Reetan äiti otti päättäväisesti isoon haarukkaansa pitkän, punaruskean nakin, työnsi sen Uppiksen suuhun ja sanoi, "nyt syödään oikeaa, lämmintä ruokaa."

Petos lautasella kirjan luettuani, ja muutenkin näitä ruoka-ajatuksia ajateltuani, minun on vaikea mieltää teollisesti valmisettua nakkia tai kuivajauheesta valmistettua perunasosetta oikeaksi ruuaksi, olivatpa ne miten lämpimiä tahansa. Omena sensijaan, eikö juuri vasta puusta poimittu omena jos joku ole oikeaa ruokaa?

Mielikuva oikeasta lämpimästä ruuasta istuu kuitenkin syvällä, miksi näin?

Kun opiskelin Helsingin Yliopistossa elintarviketieteitä, osallistuin myös luentosarjaan, jonka otsikkona oli ravitsemusantropologia. Sarja oli erittäin kiinnostava katsaus ruuankäytön historiaan ajassa, kulttuureissa ja uskonnoissa. Pitkän luentosarjan lopussa professori otti myös esiin joitain ruuankäytön psykologisia puolia.

Näistä jäi parhaiten mieleeni, että sairaana ihmiset valitsevat lautaselleen mieluiten lapsuudesta tuttuja ruokalajeja ja että ruokamyrkytys (tai vatsatauti ylipäänsä) voi synnyttää syvän inhon sairastumista edeltävää ruokalajia kohtaan loppuelämäksi. Kuulin myös, että sikiö altistuu äidin nauttimien ruokien aromeille jo lapsiveden välityksellä. Jopa mieltymyksiä opitaan sikiöaikana, sillä äidin mielihyvähormonit siirtyvät lapseen istukan välityksellä samalla kun tietty aromiaine huuhtoutuu lapsen suuhun lapsivedestä.

On siis hyväksyttävä se tosiasia, että possunakit ja jauhemuusi saattavat himottaa useimpia suomalaisia vielä vuosikymmeniä sen jälkeenkin, kun niiden matala arvo ravinnon lähteenä (ja korkea arvo ilmastotuholaisina) on yleisesti hyväksytty. Sillä eihän mikään valistus, mainostus tai mielikuvakampanjointi voi muuttaa sitä tosiasiaa, että useimmat meistä ovat lapsuudessaan (ja sikiöaikanaan) "syöneet" lihaa kerryttäen siihen positiivisia tunnemuistoja, jotka pitäisi hitaasti korvata uusilla, sen sijaan että niiden olemassaolo agressiivisesti kiellettäisiin.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kiinalaista ruokaa perunasta?

Luin eräästä ruokalehdestä jutun Suomessa asuvasta kiinalaisperheestä ja siitä minkälaisen ruokakulttuurin he olivat täällä asuessaan itselleen kehittäneet. Jutusta jäi mieleen, miten he olivat keksineet käyttää halpaa, helposti saatavaa suomalaista raaka-ainetta, perunaa pohjana tyypilliselle kiinalaiselle ruualle, wokille.

Niksi oli siinä, että perunat piti suikaloida pienen pieneksi (kuten wokkivihannekset yleensä) ja huuhdella kylmällä vedellä liian irtonaisen tärkkelyksen poistamiseksi (koska lopputuloksesta ei haluttu perunamuussia).

Halusin myös säästää aikaa sekä vähentää ruuanvalmistuksessa syntyvän biojätteen määrää. Molempiin tavoitteisiin pääsee helposti, kun jättää perunat kuorimatta. (Kuoren mullassa mahdollisesti elävät mikrobit kuolevat kypsennyksen aikana.)

Heitin siis puoli säkillistä kuorimatonta perunaa sekä melkein kokonaisen sellerin niine hyvineen monitoimikoneeseen, huuhtelin kaiken vedellä reikäkattilan läpi, maustoin seoksen muutamalla suolarakeella, etikalla, kuivatulla sitruunamelissalla sekä tilkalla siirappia ja löin pannulle tirisevän kuuman rypsiöljyn päälle.

Annoin seoksen paistua vain sen verran, että vihannekset jäivät oikeaoppisesti rapeiksi, mutta kun yritin syödä wokkiani, joku tökkäsi vastaan.
En tiedä, missä kohtaa olin käsittänyt perunan wokkaamisen väärin, olinko vain wokannut sitä liian vähän aikaa vai kummitteliko mielessä pelko mahdollisista mikrobeista perunan kuoren pinnalla (seoshan oli al dente, ehkä mikrobitkin olivat vielä henkitoreissaan..), mutta ruoka jäi tälläkertaa lautaselle.

Onneksi myöhemmin illalla keksin paistaa perunaselleritaikinastani rapeita "pihvejä" öljytyllä paistinpannulla. Syödessäni näin syntynyttä verratonta herkkua huomasin "keksineeni" röstin. Googlaamalla rösti, löytää muuten paljon sillä nimellä kulkevia reseptejä. Joihinkin on lisätty sieniä ja monenlaisia juureksia, aika monissa on myös sidosaineena kananmunaa ja vehnäjauhoa. Tässä yksi vegaanillekin sopiva, linkki on Iltasanomien ylläpitämälle Ruokala-sivustolle. Heidän reseptistään suosittelen kyllä korvaamaan bataatin vaikkapa ruokalusikallisella siirappia :o)

torstai 22. tammikuuta 2009

Luomuvihanneksia leikkipuistosta

Tänään meidän lähileikkipuiston eteen oli parkkeerannut pieni sininen pakettiauto. Sen keskiovi oli auki ja oven edessä seisoskeli maalaisittain pukeutunut keski-ikäinen hymyilevä mies. Mies oli nimeltään Ahti Lohenoja ja hän oli tullut Nurmijärvellä sijaitsevalta luomutilaltaan meille Länsi-Helsinkiin myymään lapsiperheille luomuvihanneksia. Miten mukavaa!

Keskustelimme hetken hinnoista ja viljelytavoista, jonka jälkeen päädyin ostamaan kilon käsityönä istutettua sipulia, kilon käsityönä harvennettua porkkanaa ja kaksi ja puoli kiloa käsityönä kitkettyä perunaa.

Maksoin ostokseni, jotka tekivät tasan 8 euroa. Vihannespussit rattaiden alla kolisten lähdin kävelemään kohti kotia enkä malttanut olla kiertämättä lähikaupan kautta mielessäni pieni hintavertailu.

Koska meidän lähikaupassa luomua ei ole saatavilla kuin maitohyllyssä ja hiutaleosastolla, olisin saanut vastaavan määrän kotimaisia vihanneksia noin 4 eurolla. Melkoinen hintaero, mutta, nyt käsi sydämelle, mihin se säästynyt 4 euroa olisi kulunut?

Ehkä olisin tehnyt kassojen kohdalla heräteostoksen, mars-patukka 55centtiä, voiton olisi käärinyt monikansallinen Unilever ja minä olisin saanut aimo annoksen teollisesti prosessoituja kasvirasvoja (ei kovin terveellistä) sekä sokeria hammaspeikoille. Olisin myös saattanut ostaa jonkun Valion maustetuista jäätelöistä (Valiohan on kotimainen yritys, mutta haluanko tukea meijeritoimintaa siitä huolimatta?) Tai sitten olisin narahtanut ostamaan marokkolaista halvaa (makeahampaani on pohjaton, mutta kuka valvoo sikäläisiä työoloja, prosessia, kuljetusta?).

Mikä tahansa näistä vaihtoehdoista olisi toki ollut huonompi kuin kannattaa sitä, että nurmijärveläinen luonnonmukaista maataloutta harjoittava maanviljelijä Ahti Lohenoja pystyy tulevanakin keväänä kylvämään sipulit peltoonsa, harventamaan porkkanapenkkinsä, kitkemään perunamaansa ja mikä parasta, ajamaan meidän lähileikkipuistoon myymään niitä nälkäisille lapsiperheille.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Porkkana rakastettuni

Porkkanasta on nopeasti tullut lempiruokaani. Se sopii täydellisesti koko utopistiseen tavoitteeseeni, jonka mukaan, ruuan tulisi olla:

halpaa
helposti saatavilla
lähellä kasvanutta
vähän tai ei ollenkaan pakattua ja prosessoitua
luonnonmukaisesti tuotettua
eettistä ja ekologista

Laitoin tämä tälläkertaa tähän järjestykseen, sillä helposti jos alkaa puhua veganismista tai fennoveganismista, herättää mielikuvan hamppuun pukeutuneesta rastapäisestä lukiolaisesta, jolle äiti tai koulun keittäjä tekee ruuat ja viikkorahoilla ostetaan reilunkaupan-spelttipatukoita Ekokauppa Ruohonjuuresta.

Eikä niin, että minulla olisi jotain idealistisa nuoria vastaan, päinvastoin, olenhan itsekin ollut sellainen, mutta,

arki perheen kanssa alkaa sujua huonosti, jos tili on tyhjä, kun vasta viikko on syöty ruskeisiin pikkupikkukierrätyspahvipakkauksiin annosteltuja spelttimuroja ja luomuhefua (kotimainen versio tofusta eli soijajuustosta) tai

kierrelty kaikkia kaupungin (ja netin) ekokauppoja tarjouksia metsästäen rakot kantapäissä ja niskat jumissa tai

väännetty hiki otsassa aamusta iltaan halvoista raaka-aineista hernepihvejä, punajuurohrattoja, kauraomenapellavaruissämpylöitä ja muuta isotöistä päivittäisruokaa lähikaupan antimista.

Toisinsanoen porkkanaan.

Ainakin meidän lähikaupassa (joka muuten näkyy tuosta työhuoneen ikkunasta) porkkana on läpi vuoden yksi halvimpia tuoretuotteita.

Porkkanapusseista ei juuri tarvitse penkoa pakkausmerkintöjä, se on yleensä aina suomalaista ja siinä ei koskaan ole yhtään lisäainetta.

Porkkanoita saa usein myös luomuna (vieläpä kohtuuhintaan) eikä tietääkseni kukaan ole vielä osoittanut, että porkkana itse tai sen suomalainen viljelijä kovasti kärsisivät jossain kohtaa porkkanan elinkaarta.

Porkkana on myös hyvin mukautuvainen elintarvike. Toisin kuin kuivattu herne (joka myös on halpaa, helposti saatavaa ja kotimaista), porkkanan voi halutessaan rouskutella sellaisenaan, heti minuutin vievän kuorimistyön jälkeen.

Olen useasti myös veistellyt porkkanasta siivuja voileivälle, suikaloinut porkkanaa wokkiin tai dipattavaksi, raastanut porkkanaa pataan, laatikkoruokaan ja tuoresalaattiin, muhentanut porkkanaa sämpylään, soppaan ja perinnelaatikkoon, palastellut porkkanaa osaksi tavallista keittoruokaa, paistanut porkkanaa ranskanperunoiden tapaan uunissa vahvasti öljyttynä, käristänyt porkkanaraastetta pannulla seesamölyssä itämaiseksi lisäkkeeksi, käyttänyt jopa intialaisessa chutneyssä porkkanasosetta kalliin mangon sijaan.

Isoäidiltäni olen oppinut myös, että porkkanasta voi tehdä hilloa sekä kiisseliä ja että tuoreet, vasta maasta poimitut pikkuporkkanat voi tarjota voin kanssa alkupalana kuten muualla Euroopassa parsa.

Viimeisin villitykseni, jota täällä blogissakin olen jo useaan otteeseen mainostanut, on kuivattu porkkana. Sain idean Stockmannin joulukuvastoa selaillessani, kun silmään osui kallis gourmet-tuote, kuivattu, sokeroitu porkkanalastu.

Heti seuraavaksi yöksi laitoinkin kuivurin hurisemaan (kuivaus onnistuu myös uunissa alimmassa lämpötilassa, luukku auki) ja jo aamulla lopputulosta pääsee maistelemaan.

Lapset popsivat ekan satsin sellaisenaan (huom ilman sokeria) ja itsekin rouskuttelin niitä pahimpaan naposteluntarpeeseen.

Toisesta satsista kehitin nopean pikaruuan, jossa kuivattua porkkanaa (ja kuivattuja herkkusieniä) paistetaan pannulla rypsiöljyssä tuoreiden sipuleiden kanssa ja tarjoillaan pastan kanssa, kun porkkanat ovat vielä napakoita.

Sitten löysin "aurinkokuivatut porkkanat", ne käyvät melkein mihin vain ja säilyvät pitkään.

Eli kun kuivatut porkkanat laitetaan öljyn, etikan, kuivattujen yrttien, suolan ja pippurin muodostamassa liemessä jääkaappiin kannellisessa rasiassa, niistä tulee oiva korvike kaupan kalliille, ulkomaisille aurinkokuivatuille tomaateille.

Olen itse käyttänyt näitä mm. sosekeiton arominvahventajana (ei kiitos liemikuutioille), pitsan ja lämpimien voileipien sulostuttajana, salaatin osana, pastan kaverina, siementahnan osana jne.

Seuraavaan aurinkokuivattujen porkkanoiden satsiin ajattelin vielä lisätä muutaman kiehuvassa vedessä ryöpätyn valkosipulinkynnen. Saa nähdä mitä tulee.

torstai 15. tammikuuta 2009

Lähivettä Päijänteestä

Seisoimme kotipihan hiekkalaatikolla lasten kanssa, kun naapuri tuli juttusille. Kerroin lähiruokaprojetkistani ja siitä, miten perheemme 7-vuotias oli oppinut ruokapöydässä kysymään:

-Onks toi fennovegaania? Ai, sit mä en syö.

Kerroin naureskellen naapurille, että tytär ei voi nykyään juoda edes tavallista hanavettä, sillä sekin on kotimaista ja kuuluu kategoriaan "kasvisruoka".

Empaattinen ihminen kun oli, naapuri rupesi heti lohduttamaan tytärtäni

-Älä kuule huoli, ei se vesi mitään lähiruokaa ole, se tulee Päijänteestä asti, eli kyllä sä sitä voit juoda.

Kotiin päästyäni avasin hanan ja ajattelin.

Niin, kun ei jokaisen takapihalla voi omaa lähdettäkään olla. Juomakelpoisen veden juostessa iloisesti likaviemäristä alas ajattelin lisää.

Ja juomavedessä kannatta tiskata astiat, pestä pyykit ja kylpeä, kun kahden erillisen vesiputkiston rakentaminen kotitalouksille olisi paljon isompi juttu.

Veden loristessa edelleen ajattelin energiatekniikkaa opettavaa isääni, jonka yksi lempiopetuksia perhepiirissä oli, ettei vettä pidä säästää Suomessa, kun sitä riittää ja jos tyhjinä seisovat putket alkavat ruostua, on taas paljon isompi ongelma edessä.

Ja jos tätä ajatusta uskaltaa viedä vielä tästäkin eteenpäin, ei marjojen ja sienien poimiminenkaan varmaan ole kovin ekologista kaupungissa asuville ihmisille, metsästyksestä ja kalastuksesta puhumattakaan eikä edes oman pikku kasvimaan pito.

Nämä kaikki kun yleensä tarkoittavat ahkeraa yksityisautolla huristelua taajaman ja lähimetsän välillä, kaukana tuotettujen välineiden, kuten aseiden, ammusten, vieheiden ja muun hankkimista, taimitarhan ja kodin välillä yksityisautolla huristelua.

Rupesin äkkiä tuntemaan itseni kovin pieneksi edes ajattelemaan näitä ekoasioita.

Varmaa on, että kaikkein yksinkertaisin ja helpoin tapa torjua ekokatastrofia olisi liittyä Linkolan leiriin ja aloittaa talkoot ihmiskunnan vähentämiseksi esimerkiksi lopettamalla itsensä.

Toinen varma tapa on tietysti pitäytyä kokonaan suvunjatkamisesta ja kolmas, ei yhtä tehokas, mutta kelvollinen tapa olisi keinotella Suomeen niin syvä talouslama, että kaikki kuluttaminen ja teollinen toiminta romahtaisi kerralla sotia edeltävälle tasolle.

Tai sitten pitää ihan oikeasti ruveta oikein yliopistossa tutkimaan näitä ympäristöasioita ja jakamaan kiinnostuneille ihmisille ihan oikeaa tietoa siitä, mitkä ihan oikeasti arjen valinnoissa vaikuttaa maapallon tilaan ja mikä silkkaa näennäistä viherpiipertämistä.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Rajoitukset lisäävät luovuutta

Ystäväni Miina Supinen kirjoitti rajoituksista näin osuvasti blogissaan, joka käsittelee kirjoittamista ja kirjallisuutta: "Jos edessä on valkoinen dokumentti, johon voi kirjoittaa mitä vain, esim. juuri sen mitä sydän sanoo ja mitä maailma on vailla, on melko varmaa, että ruudulle ei ilmesty mitään ainakaan täällä meilläpäin."

Tämän saman olen huomannut koskevan erinomaiseti myös ruuanlaittoa. Jos mahdollisuutena on käyttää mitä tahansa raaka-aineita, mitä keskiverto suuren kaupungin suuresta marketista löytää, niin päivittäisten aterioiden keksimien saattaa muodostua ongelmaksi.

Tätä mieltä ainakin oli isäni, joka toisteli usein lapsuudessani, valtavia ostoskärryjä työnnellessään, että kyllä hän ostaa, tekee, tiskaakin, kun vain joku toinen keksii, mitä tehdään.

Luulen, että ilmiö ulottuu reippaasti omaa lapsuudenperhettäni laajemmalle ja tähän markkinarakoon kaupparyhmien asiakaslehdet ovat hanakasti tarttuneet. Melkoisen ovelaa muuten. Joulun jälkeen ketjun palveluksessa toimiva kokki oli kummasti keksinyt tehdä pirtelön juuri porkkanasoseesta sekä keiton punajuurisoseesta. Sekä porkkana- että punajuurisose taisivat olla joulun sesonki-ylijäämätuotteita, joista kaupoilla oli kiire päästä eroon.

Tämä oli nyt kuitenkin vielä viatonta siihen nähden, että kerran samaisessa kaupan reseptilehtisessä oli ohje muikkukukon tekemiseen. Innostuin kovasti ja lähdin naapurustossa sijaitsevaan isoon ruokamarkettiin. Muikkuja ei kuitenkaan ollut (eikä tietoa, koska niitä olisi tulossa) sensijaan kalatiskiin oli hämmästyksekseni ilmestynyt valmista muikkukukkoa ja melkoisen suolaisella kilohinnalla.

Mainos mainoksena ja resepti reseptinä, olisi minusta reilua peliä, mutta kauppa toimii tietysti omilla ehdoillaan. Ikävää on vain se, että nämä vahvasti kaupalliset ruokareseptit ohjaavat niin monen ihmisen ruokatottumuksia siihen suuntaan, mikä kaupalle on edullisinta, eikä kaupan etu läheskään aina (jos koskaan) ole yhtenevä maapallon edun tai edes yksityisen ihmisen edun kanssa.

Tämä rajoitusten luovuutta ruokkiva ominaisuus toimii muuten hyvin myös ruuanlaitossa. Uutta resepti-ideaa pukkaa nykyisin päähäni sitä vauhtia, että en meinaa keritä kirjoittaa niitä kaikkia ylös saati kokeilla käytännössä.

Laitan tämän päivän onnistuneet kokeilut taas tähän. Jos joku kaipaa tarkempia ohjeita, voi kysyä niitä minulta suoraan.

Porkkana-auringonkukansiemenlevite leivälle

Aurinkokuivattuja porkkanoita öljyineen (resepti löytyy edellisestä blogitekstistäni)
jonkin aikaa liotettuja auringonkukansiemeniä
vettä

Sekoita hyvässä tehosekoittajassa tahnaksi, lisää vettä vain sen verran, että terät juuri ja juuri pystyvät muhentamaan ainekset, niin saat sopivan paksua tököttiä leivälle. Jos teet löysää, käy tämä kastikkeesta. Soijakastike ja sitruuna sopivat myös joukkoon, mutta tein tälläkertaa ilman. Sensijaan heitin sekaan muutaman keitetyn makealupiinin siemen, kun niitä sattui olemaan jääkaapissa.

Vegaanin suussasulavat suklaakeksit ilman yhtään lisäainetta

Kuivattuja päärynöitä (tai jotain muuta kuivattua marjaa tai hedelmää)
rypsiöljyä
(likööriä)
vehnäjauhoja
(raakaruoko)sokeria
kaakajauhoa
soijajauhoa

Liota kuivapäärynöitä likööri-öljy, seoksessa n.10 minuuttia. Lisää kuivat aineet. Pyöritä palloiksi ja litistä pikkuleiviksi jauhotetulle uuninpellille. Paista n.200 n.5-10 minuuttia. Nauti

Tämän reseptin kehitin siksi, että kaupan leivontamargariineissa on yleensä runsaasti lisäaineita ja sitäpaitsi olen skeptinen sen suhteen, voiko mikään teollinen rasvaseos pähittää terveellisyydessä aitoa kylmäpuristettua kotimaista rypsiöljyä.

Herkullinen salaatti

Jotain salaattia
herneenversoja
ituja
hyvin pieneksi pilkottua omenaa ja parsakaalia
(pieneksi pilkottuja aurinkokuivattuja porkkanoita)

Idut ja herneenversot kannattaa tehdä itse. Säästää valtavasti rahaa ja saa takuulla tuoretta ja korkealaatuista. Idätyksen ja versotuksen laita on suunnilleen sama kuin hampaiden pesun. Kun siihen kerran tulee rutiini, ei siitä ole enää ollenkaan vaivaa. Ja aurinokuivatut porkkanat sopivat melkein kaikkeen.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Vegaanin suolistokaasut

F.E. Sillanpään nobel-voitokasta romaania, Nuorena nukkunut, lukiessani kiinnitin huomiota erääseen pieneen yksityiskohtaan. Tarinan päähenkilö, Silja työskenteli jossain talossa piikana ja joutui nukkumaan samassa tilassa talon renkien kanssa, jotka "söivät illallisella valtavat määrät ruisleipää ja sitten levolla maatessaan saastuttivat pienen huoneen hengitysilman pahoin". Sanaa suolistokaasut ei tässä mainittu, mutta asiayhteys oli melkoisen ilmeinen.

Sillanpään tarinassa iso määrä ruisleipää johtui tietysti ankarasta ruumiillisesta työstä, suuresta energian tarpeesta ja siitä, ettei särvintä leivän päälle juuri ollut tarjolla (etenkään rengeille).

2000-luvulla kaupunki-Suomessa, tieto-yhteiskunnassa ankaraa ruumiillista työtä ei juuri ole tarjolla, mutta ruisleivän epätäydellinen sulaminen suolistossa on yhä ongelma. Ainakin fennovegaanille.

Olen yrittänyt rajoittaa leivänsyömistäni, mutta siinäkin on omat ongelmansa, nimittäin porkkanaan, lanttuun ja perunaankin kyllästyy ajan oloon ja uunissa sokerisen makeaksi pilkkoutunut vilja on kyllä kasvimargariinin kanssa suussasulavaa.

Hiukan huolettaa myös se, miten tällainen epätäydellinen sulaminen ja siitä johtuva runsas bakteerinkasvu ja kaasunmuodotus paksusuolessa mahtaa vaikuttaa ihmisen kokonaisterveyteen (en nyt ota tässä kantaa lähi-ihmissuhteisiin, vaikka sitäkin voisi ehkä pohtia.)

Kun kokoajan löydetään uusia yhteyksiä erilaisten sairauksien ja virusten yhteyksistä (mm.papilloomavirus ja kohdunkaulansyöpä) niin minua kiinnostaisi tietää, onko jo löydetty yhteys suoliston haitallisen bakteerikannan ja suolisyöpien välillä. Ainakin sellainen uunituore tieto (huutelee lääketiedettä opiskeleva mieheni tuossa vieressä) on, että jotkut huonosti kypsennetyssä lihassa (medium pihvi) elävät virukset voivat aiheuttaa perä- ja paksusuolen syöpää.

Tästäkin tiedosta taas kaikki kipin kapin uudella innolla maukkaita kasvisruokia kokeilemaan, näistäkin voi aloittaa:

"Aurinkokuivatut porkkanat"

Kuivaa porkkanan siivut yön yli hyötykasvikuivurissa tai uunissa.
Sekoita rypsiöljyä, jotain etikkaa, pippuria, suolaa ja sitruunamelissaa tai jotain muuta yrttiä.
Yhdistä öljyseos ja porkkanat ja laita jääkaappiin kannellisessa astiassa.
Käytä aurinkokuivattujen tomaattien tapaan.

Punajuuriomenakeitto

Keitä punajuuren ja omenan paloja vedessä, kunnes omenat ovat aivan pehmeitä ja punajuuret vielä hiukan napakoita.
Lisää "kourallinen" aurinkokuivattuja porkkanoita.
Soseuta keitto niin, että osa punajuurista jää paloiksi.
Mausta keitto makusi mukaan yrteillä (esim. basilika)
Lisää keittoon eilisestä tähteeksi jääneitä keitettyjä tai uunissa kypsennettyjä perunoita. (Itselläni sattui olemaan rosmariinilla maustettuja, öljyllä voideltuja uuniperunan puolikkaita, sopivat hyvin).

RuusunmarjaYosa

Valmista kauramaitoa näin: Laita kaurahiutaleet turpoamaan sopivaan vesimäärään (esim 1:2) muutamaksi tunniksi.
Sauvasekoita seosta tovi.
Purista massasta siivilän avulla erikseen kauramaito
Keitä näin saatua kauramaitoa ruusunmarjasoseen ja sokerin kanssa, kunnes seos hieman paksuuntuu.
Laita jääkaappiin hyytymään lisää ja jäähtymään ja tarjoa esim. karviaishillon kanssa.

Herkkusuun pikahoukutus

Pilko kotimaisia happamia omenoita mikronkestävään kulhoon. Ripota päälle reilusti kanelia ja sokeria. Kypsennä tehosta riippuen 2-6 minuuttia. Kun seos alkaa tuoksua, se on valmista. Syö kauravaniljiakastikkeen kanssa. Nam!

torstai 8. tammikuuta 2009

Pikaruokaa kuivurituotteista

Lapset ovat tunnetusti nirsoja syömäreitä, mutta tänään onnistuin yllättämään iloisesti sekä 7-vuotiaan esikoiseni että 1,5-vuotiaan kuopukseni.

Ruokana oli kuivatuista porkkanoista ja punajuurista sekä auringonkukan-, pellavan- ja seesaminsiemenistä koottu pastasalaatti. Ateria syntyy niin, että kuivatuotteet sekä kourallinen hyviä mausteyrttejä laitetaan pannulle muhimaan rypsiöljyssä miedolla lämmöllä. Kansi on hyvä pitää päällä turhan energiahävikin välttämiseksi. Pasta keitetään eri kattilassa, ja kun se on kypsää on aika yhdistää ainekset ja syödä. Idut ja tuoresalaatin voi heittää joukkoon tai syödä erikseen.

Koska pääruuan valmistamiseen kului aktiivista työaikaa alle 10 minuuttia vaivauduin tekemään vielä jälkiruuan. Kotitekoisesta kauramaidosta ja kaupan ruusunmarjasoseesta tulikin sokerilla maustettuna kelpo vanukas, jonka tarjosin pakastevadelmien kanssa. Eikä senkään tekemiseen muuten mennyt kuin 10 minuuttia, jos ei lasketa kauramaidon valmistukseen kulunutta aikaa eikä tiskiä, joka vielä odottaa tekijäänsä..

On muuten monia hyvin perinteisiä suomalaisia jälkiruokia, joihin ei tarvita maitoa eikä munia. Oma suosikkini tästä ruokaperheestä on omenamuru, johon sekoitetaan sopivassa suhteessa sokeria (1,5dl), jauhoja (2dl), hiutaleita (2dl) ja kasvismargariinia (150g) sekä tietysti reilusti kanelilla ja sokerilla maustettuja omenalohkoja. Ladotaan vuokaan kolmena kerroksena, paistetaan rapeaksi ja haudutetaan jälkilämmöllä kypsäksi.

Ja eikun syömään vaikkapa kaurakerman keralla!

Lähikauppiaan juttusilla

Käväisin tänään lähikaupassa etsimässä tyydytystä makeanhimolleni. Koska kaipaamani halva oli aivan kaupan äärimmäisessä nurkassa, jouduin myös ohittamaan lihatiskin. Hetkellisen impulssin ohjaamana soitin lihatiskin kelloa (koska kukaan ei seissyt tiskin takana) ja kun keski-ikäinen mieshenkilö ilmestyi näkyviin, aloitin keskustelun.

Syömäri: Hei, onko teidän kaupassa kotimaista luomulihaa? (Tiesin kyllä vastauksen ennalta, mutta en halunnut kuulostaa liian riidanhaluiselta.)

Kauppias: Niin, se luomu on oikeastaan aika vaikea juttu.

Syömäri: Meidän perheeltä loppui lihansyönti, kun muutettiin tähän. Siellä missä ennen asuttiin, oli lähikaupassa aina vähintään luomujauhelihaa.

Kauppias: ...

Syömäri: Oletko muuten lukenut tätä kirjaa (näyttää Petos lautasella kirjaa)?

Kauppias tarttuu kirjaan ja alkaa selailla sitä hajamielisenä sieltä täältä.

Syömäri: Kerronpa sinulle vähän esimerkkejä. Esimerkiksi savukinkku ei ole välttämättä savua nähnytkään vaan nestemäistä savuaromia, joka on imeytetty siihen ison vesimäärän keralla, ja ties kuinka monta tonnia broilerinlihaa päätyy vuosittain kaatopaikalle, kun se on kasvatus-kuljetus-teurastus -näytelmän jälkeen liian huonokuntoista enää ihmisravinnoksi.

Kauppias: Niin, nämä on sellaisia asioita, mutta tämä liha tässä, (Näyttää pakattua lihapakettia) se tulee sellaisesta pienestä lihatukusta, jossa muutama kaveri on töissä, tiedän yrityksen, hyvä työmoraali.

Syömäri: On aika huvittavaa muuten, kun ihmisillä on tiettyjä mielikuvia, jotka ei pidä paikkansa, en voi sanoa tässä nimeä, mutta olin kesätöissä erään tosi arvostetun tavaratalon lihatiskillä, ja katsos vaan, kun siellä laitettiin eilistä jauhelihaa tuoreen sekaan, riittävän pieniä määriä tietenkin, ettei laatu laskisi liikaa mutta tuoreena myytiin asiakkaille.

Satunnainen naisasiakas, joka lappaa juuri ostoskoriinsa jauhelihaa: Kylläpä tekee mieli ostaa jauhelihaa.

Syömäri: Ja sitten kaikki harjoittelijat ja opiskelijat ja keikkatyöläiset kävi lihakaapissa hakemassa lisää makkaraa tiskiin myytäväksi ja tuli sieltä ulos suut täynnä lihaa käsiä essuun pyyhkien.

Jälkikäteen tajusin, että sen oli täytynyt olla kauppias, jonka kanssa tulin jutelleeksi ja olin tyytyväinen itseeni. Vielä tyytyväisempi olen tietysti, jos jollain aikavälillä kauppaan myös ilmestyisi luomulihaa. Itse en siihen toki tämän vuoden aikana koskisi, mutta mies on uhkaillut hankkia itselle ja lapsille jotain liha/kala-ruokaa ainakin satunnaisesti vuoden 2009 aikana.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Punajuuriohrattoa ja hernekaurapihvejä

Minulla on käytössäni erinomainen fennovegaanisuutta liputtava keittokirja nimeltään Härkäpapua sarvista (tekijät: Somersalo, Mattila, Tuomisto ja Haimi). Tämän kappaleen omistan kyseisen kirjan mainostamiseen ja samalla kerron, mitä meillä tänään syötiin.

Kirkkaanpunaisen sipuli-punajuuriohraton viimeistelin kotitekoisella kauramaidolla ja maustoin tilkalla punaviinietikkaa ja kotimaisia kuivattuja yrttejä. Kauramaidon valmistuksessa syntyneet kaurakuidut sekoitin keitettyyn hernerouhesoseeseen (joka myös oli omassa myllyssä jauhettua) ja maustoin epäortodoksisesti italialaisella tomaattipyreellä, pippurilla ja basilikalla. Taikinaa piti tässä tapauksessa hiukan kiinteyttää kaupan korppujauholla (joka toivon mukaan oli suomalaista) ennen kuin paistoin sen pannulla rypsiöljyssä kullanruskeiksi pihveiksi. Lopullisesti kypsensin pihvit epäekologisesti uunissa, mutta samassa uunissa paistoin myös pehmeitä omena-porkkana muffinsseja, luonnollisesti ilman kananmunia.

Nam nam. Seuraavan kerran kun ryhdyn näin isotöiseen ruuanlaittoon, yritän muistaa tehdä vielä isomman annoksen, että saa samalla viikon tarpeiksi ainakin hernepihvejä, joissa oli eniten työvaiheita.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Laki synnyttää vihaa

Käsi ylös kaikki jotka ovat joskus aloittaneet karkki- tai herkkulakon ja epäonnistuneet. Luin kerran lohduttavan kolumnin, jossa kirjoittaja avautui kertomalla omasta paastonajastaan. Hän oli nimittäin päättänyt luopua muutamaksi viikoksi pullasta ja kuinka kävikään. Jälkeenpäin hän totesi, ettei ole eläessään syönyt yhtä ahkerasti ja paljon pullaa.

Minun ei tarvinne edes sanoa, että itse olen langennut samaan ties kuinka monta kertaa. Päättänyt luopua jostain, päättänyt aloittaa yhden naisen kunto- ja terveyskuurin ja epäonnistunut raskaasti heti alkumetreillä.

Viime kirjamessuilla käteeni osui kirja siiten, miten voi pitää kotinsa siistinä. Monien käytännöllisten pikkuniksien lisäksi opuksessa sanottiin, että kannattaa minimoida päivässä tehtävien päätösten määrä. Ihastuin tähän lauseeseen kovasti. Ehkä se toimisi myös ruoka- ja terveysasioissa.

Kumma kyllä nyt huomaan, että tätä löyhästi fennovegaanista elämäntapaani on kestänyt jo kokonaisen viikon. Se on pitkä aika sitä taustaa vasten, että yleensä "elämä uusiksi" tempaukseni ovat kestäneet korkeintaan kaksi päivää.

Eläintuotteita olen syönyt muutamilla viikkoon sattuneilla kutsuilla ja kekkereillä ja kotona tyhjensin kerran lapseni aloittaman maitolasin freeganistisia oppeja seuraten (eli epäeettisenkin ruuan saa syödä, mikäli se muuten joutuisi roskikseen).

Alkavaa viikkoa odotan malttamattomana, mielessä muhii monia projekteja, joilla luomulähiruuan hankintaa olisi tarkoitus tehdä helpommaksi ja haaveissa on myös kehittää arsenaali pikaruokareseptejä aidoista, puhtaista raaka-aineista.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Ruokake tahi muona

Sain joululahjaksi Mats-Eric Nilssonin kirjan Petos lautasella. Aloitin lukemisen innokkaasti ja sain heti takakannesta ulos kiinnostavan yksityiskohdan, jonka muistamisella voi keräillä pisteitä kotitekoisissa tietokilpailuissa. Kuinka paljon lisäaineita keskivertokuluttaja syö keskimäärin vuodessa teollistuneissa maissa? Oikea vastaus on 6-7 kiloa. Kirjassa kerrottiin myös, että savukinkku ei välttämttä ole savua nähnytkään, vaan savun maku saattaa olla peräisin kinkkuun ruiskutetusta nestemäisestä savuaromista. Myös luonnonvanilijalla ratsastavassa kalliimman hintaluokan jäätelössä luonnonvanilijaa saattaa olla vain nimeksi ja todellinen vanilijan maku tulla keinotekoisesta aromiaineesta.

Kirjan lukeminen herätti minussa halun paitsi syödä vähemmän teollisesti pitkälle jalostettua ruokaa, myös halun erottaa tällaisen halvan lisäainemössön oikeasta ruuasta nimeämisen avulla.

Kun Eu-säädökset kielsivät sanan voi käytön muussa kuin oikeassa voissa, tuli tunnetulle tavaramerkille Voimariini kiire keksi uusi riittävän läheinen nimi. Oivariini olikin loistoidea, miltei samat kirjaimet, miltei sama äänneasu ja kuitenkin eri sisältö (vieläpä osuva ja postitiivinen merkitys.) Ruokakerman muuttaminen pelkäksi Ruoka nimeksi oli mielestäni vähemmän onnistunut.

Nyt ehdottaisinkin, että kaikkea teollisesti valmistettua, lisäaineilla ehostettua ruokaa alettaisiin systemaattisesti kutsumaan muonaksi. Sana kuvaisi hyvin sitä merkitystä, joka eineksille ihmisillä jo muutenkin on. Täyttää vatsan, on ihan ok, muttei ole kuitenkaan sitä ihan oikeaa kotiruokaa, mitä toivottaisiin.

Toinen enemmän arvolatauksia sisältävä olisi sitten ruokake, joka on saanut inspiraationsa sanasta vaimoke. Tietääkseni tähän sanaa liittyy jonkilainen hierarkia avoliiton ja avioliiton välillä jälkimmäistä suosien ja vaimoke sanan käytöllä halutaan selvästi osoittaa, että kyse ei ole siitä oikeasta aviovaimosta.

Ruokake olisi siis ei siis ihan oikeaa ruokaa, mutta vähän sinne päin kuitenkin.

Se, käyttäisikö sanaa muona vai ruokake, kertoisi heti, kumpaan leiriin puhuja kuuluu, teollisen ruuan arjen pelastajana vastaanottajiin, vai keittiössä hikipäässä harrastaviin viljelypalsta ja luomupiiriihmisiin.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Fennovegaani kahvikutsuilla

Miten fennovegaani ihminen voi käydä kylässä? Oikea vastaus on, ei mitenkään. Siis nimittäin jos on ehdoton.

Kävimme tänään perheen kanssa lastenkutsuilla. Herkkuja notkuvassa pöydässä oli kyllä huomioitu kasvissyöjät, voitaikinanyyteissä oli sisällä soijarouhetta, keksivalikoimasta löytyi maidottomia voileipäkeksejä ja pistaasipähkinät olisivat käyneet jopa tiukan linjan vegaanille.

Porkkanat, punajuuret, lantut, auringonkukasiemenet, nokkonen, kotimaiset marjat ja sienet sekä muu fennovegaaninen vain loisti poissaolollaan, eikä ihme.

Luin hiljattain erään suomalaisen päivittäistavarakauppaketjun asiakasomistajalehden ruokaliitettä etsien siitä fennovegaanille sopivaa reseptiä. Suureksi yllätyksekseni löysinkin kokonaista yhden reseptin. Jostain syystä punajuurisosekeittoon oli kuitenkin päätetty lisätä myös päärynää, mutta sen korvaaminen kotimaisella omenalla ei varmaan olisi ylivoimaista edes sunnuntaikokkaajalle.

Muuten olen kyllä useasti ihmetellyt näiden asiakasomistajalehtien ruokaohjeita. Itse kun lähtökohtaisesti ajattelen, että ruokaa tehdään helposti saatavista ja edullisista raaka-aineista, joita ovat kotimaiset viljat, vihannekset, (liha, kala, maito), juurekset ja marjat, mutta näissä lehdissä näyttääkin vallitsevana käytäntönä olevan, että ruoan raaka-aineena käytetään eksoottisia, pitkälle jalostettuja ja raskaasti pakattuja ruokasäilykkeitä, kuten sinihomejuuston makuista kevyttuorejuustoa, säilyketonnikalaa, soijapavun ituja, israelilaista bataattia tai jopa aamiaismuroja!

Varmasti kauppa hyötyy, jos se saa perheen syömään arkipäivän välipalaksi pirtelöä, jossa maidon sekaan on sotkettu Amerikkalaisen Kellogs-yhtiön maissihiutaleita, Etelä-Afrikkalaista säilykemangoa ja koristeeksi Israelilaista kiiwiheldelmää muovirasiassa. Yhtä hyvää olisi kyllä saanut kaurahiutaleista ja kotimaisista marjoista.

Palaan vielä lastenkutsuihin ja ajatusleikkinä mietin, mitä siellä ehkä olisi tarjottu, jos ruokakulttuurimme (ja elintarviketeollisuutemme) olisi kehittynyt voimakkaammin kotimaisten (kasvis)raaka-aineiden ehdoilla.

Suolaisena palana olisi kenties ollut pikkupitsoja, joiden täytteenä olisi ollut mehevää punajuuripyreetä, metsäsieniä ja punasipulia. Myös rapeat ruisvohvelit sokeroidun puolukkahillon ja sienisalaatin kanssa olisivat voineet maistua päivänsankarin vanhemmille ja muille aikuisvieraille.

Jyvillä ja siemenillä koristettuja täysjyväkeksejä olisikin sitten uponnut nuorempaan väkeen ja punajuuri-, porkkana- ja mustikkajauheella niihin olisi halutessaan saanut kauniita, kirkkaita kuorrutteita. Juomana olisi ollut koivunmahlaa ja raparperinektaria, joiden lisäksi aikuiset olisivat hörppineet mustikanlehdistä ja piparmintusta haudutettua teetä.

Kuivatut, sokeroidut marjat ja omenat olisivat olleet omissa lasikulhoissaan sivupöydillä kuten myös perunalastujen keralla suolaiset porkkana-, lanttu- ja punajuurilastut, joita olisi voinut kastaa mäkimeiramilla ja nokkos- sekä sipulijauheella maustetuissa kaurapohjaisissa dippikastikkeissa. Jälkiruokapöydän olisi sitten kruunannut kaurajäätelökakku, joka olisi kuorrutettu raidalliseksi vadelma-, ruusunmarja- ja tyrnihyytelöillä.

Ja eikun syömään!

lauantai 3. tammikuuta 2009

Ekologista jalanjälkeä laskemassa

Asioin tänään Kannelmäen isossa Prismassa tavoitteenani löytää mahdollisimman paljon suomalaisia (ei eläinperäisiä ja mieluiten luonnonmukaisesti viljeltyjä) tuotteita. Saldo oli hiukan masentava. Porkkanaa, perunaa, punajuurta ja sipulia toki löytyi. Myös (kasvihuoneessa viljeltyjä) suomalaisia ruukkusalaatteja sekä täällä Suomessa tehtyjä tuoreituja löytyi (idätyksessä käytettyjen siementen alkuperästä ei tosin ollut mainintaa).

Omenoiden suhteen tilanne olikin heti huonompi, kotimaista ei ollut ja jouduin valitsemaan hollantilaisen, ranskalaisen ja puolalaisen taviksen sekä italialaisen luomun väliltä. Valitsin luomun, vaikka en olekaan varma, onko meidän perheellä varaa jatkuvasti syödä ylellisyystuotteeksi hinnoiteltua ruokaa.

Edellispäiväisen kalsiumtutkimuksen innostamana päädyin myös etsimään pakastealtaasta runsaasti kalsiumia sisältäviä pinaattia ja ruusunmarjasosetta. Molempia löytyi, mutta pinaatin alkuperämaa oli Hollanti eikä ruusunmarjasoseen alkuperää ilmoitettu lainkaan.

Kotimaista luomuleipää löytyi helposti, samoin lapsia varten ostamaani luomumaitoa. Lastenvalmisruokahyllyllä vietin pitkän tovin todetakseni, että kotimaista luomua ei ainakaan tästä kaupasta löydy. Nestle, Hiphop ja Semper tuottivat kaikki luomulastenruokaa, mutta valmistusmaana ei ollut Suomi vaan joku muu pohjoismaa. Ja sitäpaitsi ei tarvitse olla kovin välkky arvatakseen, ettei näissäkään kaikki raaka-aineet tule pohjoismaista vaan paljon kauempaa.

Valmisvaippojahan kukaan ekologisesti ajatteleva ihminen ei käytä, mutta vilkaisin silti Prisman tarjontaa. Muumi-vaippa liputti näkyvästi suomalaisuutta, toisaalta eräs ruotsalainen valmistaja mainosti 100% biohajoavuutta.

Viimeisenä kauppalistallani oli tälläkertaa deodorantti. Yksi suomalaisen oloinen valmistaja, Lumene löytyi hyllystä, mutta koska sen hinta oli reilusti kaksinkertainen muihin hyllyn tuotteisiin verrattuna, eikä valmistusmaata (saati raaka-aineiden alkuperää) kuitenkaan oltu ilmoitettu valitsin hintaluokan halvimman ulkomaisen. (Säästyneen rahan voi ainakin haaveissaan laittaa sitten WWF:lle tai muulle ekokatastrofia hidastavalle järjestölle.)

Tämän kauppareissun innostamana jäin pohtimaan, miten huutava tarve olisi pikaisesti saada kaikkiin markettien tuotteisiin merkintä ekologisesta jalanjäljestä. Sertifioinnin voisi aloittaa keräämällä nettiin ekojalanjälkiä ensin niiden tuotteiden osalta, joiden valmistajat jakavat auliisti tietoa valmistusprosessista ja sitten pikkuhiljaa merkintä tulisi pakolliseksi kaikkiin myytäviin tuotteisiin, suoraan kuluttajapakkauksiin.

Nythän tämä ekologisen vaikutuksen miettiminen on tällaista nopanheittoa ja eettisistä valinnoista haaveileva kulkee musta jätesäkki päässä pimeässä haparoiden. Kun siitäkään ei voi olla varma, että kotimainen luomuruis on ympäristövaikutuksiltaan parempi valinta italialaiseen tehovehnään nähden. Italialaisilla kun on valttinaan aurinko, jonka puutetta me pohjolassa asuvat joudumme korvaamaan esimerkiksi sähköä kuluttavalla kuivausprosessilla.

Eettisyys olisikin sitten kokonaan ekologisuuden rinnalla kulkeva oma näkökulmansa tähän kuluttajavalintaan mutta etiikkajalanjäljen laskeminen yksittäisille tuotteille olisi vielä paljon paljon ekojalanjälkeä vaikeampaa. Vai millaiset eettisyyspisteet sinä antaisit tuotteelle A) kotimaisuudesta, B) kehitysmaiden ihmisten työllistämisestä, C) yksinkertaisesti tuottoisasta yritystoiminnasta, joka kerää veroeuroja valtionkassaan ja sitämyöten rahoittaa monia eettisiä projekteja, kuten Natura-hanketta?

perjantai 2. tammikuuta 2009

Hollantilaisia ranskanperunoita Hesessä

Kävimme lasten kanssa Korkeasaaressa. Eväänä oli itsetehtyjä sämpylöitä Lassilan luomutilan viljasta ja muutama lähikaupasta ostettu perunapiirakka (en kyllä tarkastanut, onko voideltu kananmunalla ja mikä oli raaka-aineiden alkuperä).

Kotimatkalla yllätti isompi nälkä ja piipahdimme kodin vieressä olevassa Hesburgerissa. Sain kuulla, että lihat ja kanat ovat kotimaisia, samoin sämpylät, mutta yllätys ylläyts, ranskanperunoiden raaka-aine, peruna, olikin hollantilaista.

Hesen kasvisten alkuperä vaihtelee saatavuuden mukaan. Ketsupin, sinapin, maustekurkkujen ja paistoöljyn alkuperää en edes yrittänyt kysyä. Pisteet ystävälliselle henkilökunnalle, joka selvitti parhaansa mukaan, missä Hesen monista muovipusseista lukee made in Finland.

torstai 1. tammikuuta 2009

Lupauksen sisältö

Aamu alkaa, kun meidän keittiön nurkassa seisova yhdistetty viljamylly ja hiutalekone litistää kaurahelmistä hiutaleita. Hiutaleista keitän puuron, joka saa hautua ainakin puolituntia, mitä pitempään, sitä parempaa tulee. Heitän myös kaapista loput vehnäleseet puuron joukkoon. Uusia ei tänä vuonna sitten ostetakaan. Puuron päällä syön kaapista pois kotitekoisen banaanipäärynäsoseen. Huomisesta alkaen se vaihtuukin sitten omena- tai mustaherukkasoseeksi.

Kerrataanpa vielä lupauksen koko sisältö:

-Vältetään eläinperäisiä tuotteita
-Vältetään lisäaineita
-Vältetään kaukaa tuotuja elintarvikkeita.
-Suositaan luomua ja lähiruokaa
-Mennään iltaisin nukkumaan klo 22 mennessä :-)

Toisinsanoen teen yhdenperheen tutkimusmatkan siihen, millaista olisi elää sen varassa, mitä täältä Suomesta kasvikunnasta saa.

Kiinnostavaa olisi tietysti käydä mittaamassa omat ravintoainestatukset etenkin kriittisten vitamiinien ja mineraalien osalta ennen ja jälkeen lupauksen, mutta se taitaa kustannussyistä jäädä tekemättä.

Projektissa auttaa kotoa löytyvä viljamylly ja hyötykasvikuivuri sekä pieni marja-, mehu- ja hillovarasto viime kesältä. Vanhoja varastoja en aio roskiin heittää, vaan ensimmäisten kuukausien aikana syödään kaapeista kiltisti pois niin riisit kuin mantelitkin. Ja tietysti kompromisseja joutuu tekemään, mutta yritän raportoida niistä täällä.