Ruokakäsityöläinen tuunaa kasviksilla

Taisi olla viime joulun alla kun kiinnitin huomiota eri medioissa vilahtelevaan neuvoon tuunata kaupan valmisruokia. Ainakin teollista porkkanalaatikkoa piti tuunata kermalla (lisätä sekaan kermaa) ennen sen laittamista oikeaan uuniin (ei siis mikroon). Tavoitteena oli kai, että ruoka jäljittelisi mahdollisimman tarkkaan kotona (isoäitien) voilla ja kermalla laittamaa joululaatikkoa.

En tuunannut porkkanalaatikkoa, koska minusta kaupan valmiseineksissä on yleensä riitävästi tyydyttynyttä rasvaa (ja suolaa) ilman kotilisäystäkin. Sen sijaan olen tuunaillut pitkin vuotta monia ruokia (itsetehtyjä ja teollisia) kasviksilla.

Yksi suosikkini on kasviskeitto (tapani on tehdä vähintään viisi litraa kerralla ja pakastaa suurin osa 2-4 annoksen rasioissa). Sitten tuunailen keittoa joka sulatuskerralla erilaisilla kasviksilla. (Kelpuutan myös kaupan valmiskasvissosekeitot, vaikkevat ne täysin vegaanisia olekaan.)

Tyypillisimpä keiton tuunareita meillä ovat erilaiset raasteet, jotka syntyvät itselle nopeasti käsiraastimella tai koko perheelle sähköisen monitoimikoneen raastinosalla. Raastan sitä, mitä jääkaapissa sattuu olemaan ja yritän sekoitella ja maustaa raasteita luovasti. Tyypillisiä raaka-aineita näin sadonkorjuuaikaan ovat porkkana, lanttu, nauris ja punajuuri. Käytän myös omenaa, kesäkurpitsaa, kukkakaalia, parsakaalia ja erilaisia ituja (etenkin talvella, kun kohtuuhintaista tuoretta ei juuri kaupoista saa). Versot sekä paahdetut siemenet ja siemenrouheet ovat myös käytössä (olen hiljattain löytänyt hampun!). Toki myös tofua voi murskata keittojen päälle ja koristaa sen balsamiviinietikalla ja tuoreilla yrteillä maustetulla tomaattihakkeella, mutta meillä ollaan kustannussyistä pitäydytty enemmän näissä avomaajuureksissa.

Yleisesti ottaen minusta sosekeiton päälle sopii miltei kaikki, mikä sopii salaattilautasellekin tai leivän tai pitsan täytteeksi. Lisäksi jos käyttää keitonpäällyssalaateissa ja -raasteissa öljyä tai valmista salaatinkastiketta, ei itse keittoa tarvitse maustaa nimeksikään. Niille, joille suolan vähentäminen on vaikeaa, toimii myös hyvänä niksinä se, että jättää itse ruuasta suolan kokonaan pois, mutta lisää suolaa johonkin ruuan päälle ripoteltavaan ainekseen, kuten raasteeseen tai leipäkuutioihin. Jopa suolattoman leivän syöminen onnistuu ihan hyvin, jos päälle siveltävässä margariinissa (tai juustossa) on suolaa ja näin suolan kokonaissaanti jää pienemmäksi, kuin jos leivässä olisi reippaasti suolaa ja levitteessä vähän.

Jos ruokapöydässä on oman perheen ulkopuolisia syömäreitä, tapaan lisäksi tuunata vegaaniruokaa hiukan paremmin hyväksyttävään muotoon, eli ostan pöytään purkin raejuustoa tai paahdan öljyssä vaalean leivän kuutioita keiton päälle siroteltavaksi. Myös suolaa laitan tavallista enemmän, jos pöydässä on vieraita, sillä en halua, että sekasyöjät luulevat kasvisruuan olevan "mautonta", vain siksi että se on erittäin vähäsuolaista.

Otsikon termi, ruokakäsityöläinen, on muuten napattu Maaseudun tulevaisuus-lehdestä (28.8.2009) ja se on ruotsalaisia yrittäjiä palvelevan Eldrimner -järjestön keksimä. Minusta termi on sangen hieno korostaessaan eroa käsin tehdyn ja teollisen ruuan välillä (kaikki käsintehty ruokahan ei ole kotiruokaa eikä kaikki kotiruoka ole käsintehtyä!). Soisin termin rantautuvan tänne Suomeenkin, joten koetan viljellä sitä aina muistaessani.