Punainen kerrostalo ja osuuskuntaperunamaa

Kävimme tänään miehen kanssa tutustumassa Koti kaupungissa - Hem i Stan - järjestöön Helsingin Ruoholahdessa. Järjestön hieno tavoite on rakentaa Helsingin Jätkänsaareen yhteisöllinen ja ekologinen kerrostalo. Talossa olisi toki jokaiselle omat, erilliset asunnot, mutta näiden lisäksi olisi iso yhteinen saunaosasto, ruokasali, takkahuone ja kirjasto, sekä talon katolle rakennettu iso viherhuone.

Itse olen jo pitkään haaveillut mahdollisuudesta kasvattaa omia luomuvihanneksia ja miettinyt, miten sen voisi yhdistää kaupunkiasumiseen. Iso viherhuone kerrostalon katolla on hieno aloitus siihen suuntaan, mutta minun tarkoituksiini riittämätön. Tällaisesta viherhuoneesta kun saisi lähinnä sesonkivihanneksia kuten tomaattia ja kurkkua, kun taas minua kiinnostaisi koko talven juuressadon tuottaminen omiin tai mieluiten koko kerrostalon tarpeisiin.

Luomumaatilaosuuskunta voisi olla vastaus tähän. Miksei kerrostalo tai sen omistava asunto-osakeyhtiö voisi omistaa kaupunkitalon lisäksi myös hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä sijaitsevan maatilan, joka tuottaisi suuren osan sen asukkaiden tarvitsemasta ruuasta?

Kuulemma Yhdysvalloissa on jo perustettu luomuosuuskuntia, jotka perinteisistä ruokapiireistä poiketen osallistuvat itse myös ruuan tuotantoon. Myös Tanskassa on Pellervon uutisen mukaan joku luomutila siirtynyt kuluttajista koostuvan osuuskunnan omistukseen. Tanskalaisten järjestelyssä entinen tilanomistaja pyörii paikalla edelleen palkattuna työntekijänä, mutta osuuskuntaomistajat tekevät tilaa koskevat päätökset ja kantavat kokonaisvastuun tuotannosta. USA:sta kuulemani mukaan löytyy sellaisia luomutilaosuuskuntia, joissa osuuskunnan jäsenet osallistuvat niihin maatilantyövaiheisiin, joissa runsaista käsipareista on apua (tällaisia lienevät ainakin kylvö ja sadonkorjuu) ja jakavat yhdessä satojen kausivaihteluun liittyvän taloudellisen riskin.

Äkkiseltään tällainen pientilatoiminta ei tunnu kovin kustannustehokaalta. Osuuskuntaomistajalle ruuan hinta voisi kuitenkin tässä systeemissä muodostua varsin kohtuulliseksi, kun kaupan ja keskusliikkeiden siivu jäisi kokonaan pois. Uskonvahvistukseksi lukijalle (ja itselleni) siteeraan ensin MTK:n tiedotetta: "Viljelijä saa neljä senttiä leivästä, josta kuluttaja maksaa euron. Porsaanpaistista jää viljelijälle 1,61 euroa, kun kuluttaja maksaa 7,21 euroa. Maitolitran hinnasta jää viljelijälle 39 prosenttia." Pellervoa siteeratakseni: "Kaupan osuus ruuan hinnasta on kasvanut koko 2000-luvun ja vastaavasti alkutuottajan ja teollisuuden osuudet ovat laskeneet." Ja sama vielä Kauppalehden räväkältä bloggerilta: "Kaupan palatseja maksetaan ruuassa!"

Maatilaosuuskunnan ensisijainen kilpailuvaltti ei luonnollisesti kuitenkaan olisi hinta vaan muut asiat. Niistä ensimmäisenä yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, toiseksi kaupungissa asuvien ihmisten yhteys maaseutuun ja alkutuotantoon sekä viimeiseksi muttei vähäisemmäksi lähiruoka-ajattelun huipentuma, äärimmäisen lyhyt ja läpinäkyvä tuotantoketju.

Kaikille niille, jotka lähikaupan hedelmä-vihannes-osastolla tavaavat alkuperämaiden nimiä hiki otsalla tällainen ruuantuotantotapa olisi lottovoitto. Ei enää koskaan ajatustakaan sille, millaiset työskentelyolosuhteet, millaiset tuholais/ympäristömyrkyt ja millaisen lopputuloksen tämänkin avocadon ryppyinen kuori sisälleen kätkee.

Voisin jatkaa tätä urbaania ekounelmointia vielä vaikka kuinka pitkään. Siinä listassa perustettaisiinkin sitten jo sosiaalisia yrityksiä maatilaosuuskuntien ympärille, integroitaisiin yhteisökerrostaloihin tukiasuntoja, nostettaisiin kaikki Suomessa tuotettava ruoka luomun tasolle ja sallittaisiin maahantuonti vain reilunkaupan tasoisilta toimijoilta.

Kaiken tämän mahtavaa kansalaisaktiivisuutta hehkuttavan kirjoituksen loppuun haluan kuitenkin lisätä vielä tärkeän pointin agroekologian professori Juha Heleniuksen sanoin: "Vastuu ruuasta on siirrettävä kuluttajan sijasta poliittisille päättäjille. Pentti Linkola voi tehdä henkilökohtaisia valintoja, mutta keskivertoihminen on laumaeläin. Kansalaisten musertava syyllisyydentunto epäeettisestä ruuantuotannosta tulee kanavoida poliittiseksi voimaksi." (Vihreä Lanka27.2.09)