Kauppakeskuksen ekopäivä

Meidän lähiostarilla pidetään säännöllisesti ekopäiviä. Ajatus on kiva, mutta toteutus jää, no sanotaan vaikka latteaksi. Minusta kun ekopäivässä pitäisi olla ekohaarniskohin puettuja teinejä jakamassa "älä osta mitään" pinssejä tai vähintään ilmaista KASVIShernekeittoa ja turhien kulutushyödykkeiden rovio. Sensijaan näillä ostariekopäivillä on yleensä joku "luonnon"kosmetiikkaesittelijä markkinoimassa ökyhintaisia, pikkiriikkisiin muoviputkiloihin pakattuja kuorintavoiteita ja maakuntia ammatikseen ison (päästöhirmu)pakettiauton kanssa kiertävä kauha- ja kuppikaupustelija.

No meidän ostarin ekopäivän eduksi on kai sanottava, että oli siellä myös kierrätysinfopiste, jossa sai ihan ilmaiseksi harjoitella biojätepussin taittelua vanhoista hesareista (vinkiksi niille, jotka meidän tavoin eivät tilaa hesaria, että taloyhtiön paperinkeräyslaatikosta voi käydä dyykkaamassa kierrätysbiojätepussiaineet).

Ekopäivässä oli mukana myös muutama ekoimagoaan kohottamaan pyrkivä järjestö, joista Martat joutui ensiksi hampaisiini. Marttojen eduksi on sanottava, että heidän pöydällään oli kuivattua nokkosta, hyvä martat! Marttojen keittokirjojen selaaminen sai kuitenkin nopeasti pahalle mielelle. Kun avasin satunnaisesti kirjan kohdasta leivonta ja selasin aukeaman kaikki reseptit, huomasin, että jokaikisessä niistä oli leipä- tai sämpylätaikinaa jatkettu maidolla tai jollain muulla maitotuotteella. (Varmaan hieno oivallus pula-ajan jälkeisessä Suomessa, että maitoa voi laittaa juomalasin lisäksi myös leipään, mutta nyky-Suomessa täysin turha ilmiö.)

Annoin heti marttojen edustajalle palautetta, että nykyihmisen haasteena ei enää täällä länsimaissa ole niinkään ruuan ja ravintoaineiden riittävyys vaan liiallinen energiatiheys. Monia myös huolettaa ilmaston lämpeneminen ja eläinten kohtelu ja siksi olisi hienoa nähdä myös marttojen tapaisen ison toimijan jotenkin olevan mukana kasvisruuan puolestapuhumisen talkoissa.

Kyseinen martta oli kovasti samaa mieltä kanssani ja kysyi, olenko tutustunut marttojen nettisivuihin, joissa on paljon tietoa näistä ekoasioista. Lisäksi kyseinen martta valitteli, että isoissa organisaatioissa kaikki pyörät pyörivät kovin hitaasti ja kehoitti minua olemaan näissä kasvisruoka-asioissa yhteydessä suoraan liiton päättäviin tahoihin.

Pieni yhteydenotto olisikin varmasti paikallaan, sillä vaikka marttojen sivuilla hienosti sanotaakin, että suosi kasvisruokaa ja kokeile soijarouhetta, ei marttojen laajasta nettireseptipankista näyttäisi löytyvän ensimmäistäkään soijarouheruokaohjetta. Lisäksi marttojen 3 viikon ruokalistasta kasvisruokia on kokonaista 7/36 ja kun hakusanalla kasvisruoka löytyviä nettireseptejä selaa tarkemmin, huomaa että kokonaista 18 ruokaa 73sta on täysvegaaneja (näistäkin osa lisäkkeitä, kuten grilliperunat ja perunasose). Lopuissa vajaassa 60 "kasvis"ruuassa yhdessä on käytetty naudan fileesuikaleita, muutamassa on kanalientä, monissa kananmunia tai/ja juustoa ja melkein kaikissa maitoa tai kermaa. Kokonaista 8 reseptiä löysin, joissa oli mukana vegaanin perusaineita eli siemeniä, pähkinöitä tai papuja, kokonaista yhdessä oli villivihanneksia ja yhdessä ohraa (eli suomalaisten omaa riisiä).

Eli ottakaapa kaikki vegaanit yhteyttä marttoihin, joilla on otsaa kiilottaa omaa ekoimagoaan seisoskelemalla kaikenmaailman ekopäivillä ja pitämällä sivuillaan kaikenmaailman ekohöpinöitä, kun todelliset teot aiheen puolesta jäävät laihanlaisiksi.

Satuin muuten saamaan kesälukemisikseni Toivo Rautavaaran toimittaman kirjan lihavuuden vastustamisesta. Toivo Rautavaarahan oli paitsi lihavuudenvastustamis ry:n yksi aktiivista äänenkannattajista, myös luomun, luonnonkasvien, terveellisten elintapojen ja luontoa säästävän elintavan puolestapuhuja. (Rautavaara mm. kehitti suomen kieleen sanat luontaistuote ja luonnonmukainen.)

Kiinnostava tieto tästä lihavuuskirjasta oli mm. se, että Suomesta oli tehty pian sotien jälkeen kansainvälisestikin kiinnostusta herättänyt havainto, että siviiliväestön kuolleisuus oli sotien (ja ruuan säännöstelyn loppumisen) jälkeen selvästi noussut.

"Me kaivamme hampaillamme omaa hautaamme", sanoi osuvasti eräs ko. kirjan kirjoittajista.

Näinhän se on, parempi olisi kuitenkin, jos tyytyisimme edes kaivamaan vain omaa hautaamme, emmekä veisi siinä mukanamme koko tätä yhteistä planeettaammekin.