Maku jalostuu

Nyt kun olen elänyt yli kolme kuukautta sotkematta ruokiin kermaa, juustoa, maitoa tai munia (sekä lisäksi välttänyt teollisia mausteseoksia ja eineksiä), huomaan, että olen oikeasti alkanut arvostaa puhtaita raaka-aineiden makuja. On kivaa, kun parsakaalikeitto maistuu parsakaalille, porkkanakeitto porkkanalle, kaalikeitto kaalille jne. Aikaisemmin kun niillä oli tapana maistua joko tuorejuustolle, sulatejuustolle tai raejuustolle.

Pääsiäisen (ja muiden juhlapyhien) aikaan luonnollisesti syödään hyvin, niin myös vegaaniperheessä. Paha vaan kun ruokaa tekee jatkuvasti itse alusta alkaen ja parhaista mahdollisista raaka-aineista, juhlaruokien ja arkiruokien välille on vaikea saada juuri mitään eroa.

Jokapäiväisellä hyvinsyömisellä omassa kotikeittiössä on myös se huono puoli, että ulkona ja kylässä syömisen nautinto on kutistunut tätä nykyä melkoisen pieneksi. On tietysti selvä, että äärimmäisen harvalla koti- tai ravintolakokilla on harmaintakaan aavistusta siitä, miten suomalaisvoittoisista raaka-aineista saisi maittavia ja täysin vegaanisia aterioita, enkä sitä ole koskaan ollut vaatimassakaan.

Tieto kummallisesta ruokavaliostani on kuitenkin vuotanut yllättävän laajalle tuttavapiirissä ja kerran olen jopa istunut pöytään, jossa suureksi hämmästyksekseni oli tavanomaisen kinkkupiirakan ja maitosuklaamuffinssien sijaan tarjolla sapaksia (=suomalaisista perinneresepteistä vaikutteita ottaneita kasvis-tapaksia). Olen myös saanut muutaman "lihapullia ja mummon muusit" -kotikokin etsiytymään kauppojen säilykepapu- ja soijamaito-osastoille, mitä voi ihan sinällään jo pitää (ruoka)kulttuuritekona.

Alkuun tämä suomalainen (tai ainakin oman tuttavapiirini) yletön kohteliaisuus kasvisruokien tekemiseen oli kyllä itseasiassa jopa ärsyttävää. Olinhan antanut itselleni luvan popsia mitä tahansa eläintuotetta kylässä ollessani (kohteliaisuuden vuoksi luonnollisesti :). Ja sitten eteeni kannettiinkin annos uunissa haudutettuja papuja ja soijanakkeja toisten popsiessa ties mitä höyryäviä paisteja. Sisältä haaleita soijanakkeja popsiessani ymmärsin myös tuntea myötätuntoa niitä ulkomaalaisia kohtaan jotka yrittävät täällä asuessaan opetella paikallista kieltä ja törmäävät yrityksissään aina suomalaisten ylenpalttiseen kohteliaisuuteen vaihtaa kieli viimeistään ensimmäisen kongruenssi-virheen kohdalla englanniksi.