keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Köyhät ja onnelliset

Mitä enemmän olen pohtinut näitä ekoasioita, sitä varmemmaksi olen tullut siitä, että nopein ja suorin tie kohti kevyttä hiilireppua on mahdollisimman pienet tulot.

Meillä tämä ainakin on toiminut varsin hyvin nyt kun mies on opintovapaalla ja itselläni on (kiitos vaan vihreät, ettette ole vielä onnistuneet puhumaan kansalaispalkkaa läpi!) 0-tulot.

Mutta ihan hyvin tässä oikeastaan pärjätään, miehen opintovapaakorvaus riittää kattamaan asumiskulut ja kahden lapsen lapsilisät riittää hyvin neljän hengen (luomu)kasvisruuan hankkimiseen. Ja mitä muuta loppujen lopuksi tarvitsee keskiverto länsimainen ihminen, jonka kaapit valmiiksi tursuvat vaatetta ja muuta roinaa?

No, saattaa tietysti käydä niin, että jos suunnitelmat itsen jonkinmoiseen elättämiseen näillä kirjallisilla harrasteilla eivät toteudukaan, että kipitän kiltisti työkkäriin ja alan vastaanottaa sosiaalidemokraattien lahjaa meille kaikille suomalaisille -työttömyyskorvausta..

Tulevaisuutta ihmetellessä (ja työttömän identiteettiä pakoillessa) ajattelin kirjoittaa ylös mahdollisimman paljon reseptejä sekä hoopoja tarinoita niiden syntyyn liittyen ja kysellä, olisiko joku Suomen monesta kustannustalosta innokas niitä julkaisemaan.

lauantai 29. elokuuta 2009

Kauppakeskuksen ekopäivä

Meidän lähiostarilla pidetään säännöllisesti ekopäiviä. Ajatus on kiva, mutta toteutus jää, no sanotaan vaikka latteaksi. Minusta kun ekopäivässä pitäisi olla ekohaarniskohin puettuja teinejä jakamassa "älä osta mitään" pinssejä tai vähintään ilmaista KASVIShernekeittoa ja turhien kulutushyödykkeiden rovio. Sensijaan näillä ostariekopäivillä on yleensä joku "luonnon"kosmetiikkaesittelijä markkinoimassa ökyhintaisia, pikkiriikkisiin muoviputkiloihin pakattuja kuorintavoiteita ja maakuntia ammatikseen ison (päästöhirmu)pakettiauton kanssa kiertävä kauha- ja kuppikaupustelija.

No meidän ostarin ekopäivän eduksi on kai sanottava, että oli siellä myös kierrätysinfopiste, jossa sai ihan ilmaiseksi harjoitella biojätepussin taittelua vanhoista hesareista (vinkiksi niille, jotka meidän tavoin eivät tilaa hesaria, että taloyhtiön paperinkeräyslaatikosta voi käydä dyykkaamassa kierrätysbiojätepussiaineet).

Ekopäivässä oli mukana myös muutama ekoimagoaan kohottamaan pyrkivä järjestö, joista Martat joutui ensiksi hampaisiini. Marttojen eduksi on sanottava, että heidän pöydällään oli kuivattua nokkosta, hyvä martat! Marttojen keittokirjojen selaaminen sai kuitenkin nopeasti pahalle mielelle. Kun avasin satunnaisesti kirjan kohdasta leivonta ja selasin aukeaman kaikki reseptit, huomasin, että jokaikisessä niistä oli leipä- tai sämpylätaikinaa jatkettu maidolla tai jollain muulla maitotuotteella. (Varmaan hieno oivallus pula-ajan jälkeisessä Suomessa, että maitoa voi laittaa juomalasin lisäksi myös leipään, mutta nyky-Suomessa täysin turha ilmiö.)

Annoin heti marttojen edustajalle palautetta, että nykyihmisen haasteena ei enää täällä länsimaissa ole niinkään ruuan ja ravintoaineiden riittävyys vaan liiallinen energiatiheys. Monia myös huolettaa ilmaston lämpeneminen ja eläinten kohtelu ja siksi olisi hienoa nähdä myös marttojen tapaisen ison toimijan jotenkin olevan mukana kasvisruuan puolestapuhumisen talkoissa.

Kyseinen martta oli kovasti samaa mieltä kanssani ja kysyi, olenko tutustunut marttojen nettisivuihin, joissa on paljon tietoa näistä ekoasioista. Lisäksi kyseinen martta valitteli, että isoissa organisaatioissa kaikki pyörät pyörivät kovin hitaasti ja kehoitti minua olemaan näissä kasvisruoka-asioissa yhteydessä suoraan liiton päättäviin tahoihin.

Pieni yhteydenotto olisikin varmasti paikallaan, sillä vaikka marttojen sivuilla hienosti sanotaakin, että suosi kasvisruokaa ja kokeile soijarouhetta, ei marttojen laajasta nettireseptipankista näyttäisi löytyvän ensimmäistäkään soijarouheruokaohjetta. Lisäksi marttojen 3 viikon ruokalistasta kasvisruokia on kokonaista 7/36 ja kun hakusanalla kasvisruoka löytyviä nettireseptejä selaa tarkemmin, huomaa että kokonaista 18 ruokaa 73sta on täysvegaaneja (näistäkin osa lisäkkeitä, kuten grilliperunat ja perunasose). Lopuissa vajaassa 60 "kasvis"ruuassa yhdessä on käytetty naudan fileesuikaleita, muutamassa on kanalientä, monissa kananmunia tai/ja juustoa ja melkein kaikissa maitoa tai kermaa. Kokonaista 8 reseptiä löysin, joissa oli mukana vegaanin perusaineita eli siemeniä, pähkinöitä tai papuja, kokonaista yhdessä oli villivihanneksia ja yhdessä ohraa (eli suomalaisten omaa riisiä).

Eli ottakaapa kaikki vegaanit yhteyttä marttoihin, joilla on otsaa kiilottaa omaa ekoimagoaan seisoskelemalla kaikenmaailman ekopäivillä ja pitämällä sivuillaan kaikenmaailman ekohöpinöitä, kun todelliset teot aiheen puolesta jäävät laihanlaisiksi.

Satuin muuten saamaan kesälukemisikseni Toivo Rautavaaran toimittaman kirjan lihavuuden vastustamisesta. Toivo Rautavaarahan oli paitsi lihavuudenvastustamis ry:n yksi aktiivista äänenkannattajista, myös luomun, luonnonkasvien, terveellisten elintapojen ja luontoa säästävän elintavan puolestapuhuja. (Rautavaara mm. kehitti suomen kieleen sanat luontaistuote ja luonnonmukainen.)

Kiinnostava tieto tästä lihavuuskirjasta oli mm. se, että Suomesta oli tehty pian sotien jälkeen kansainvälisestikin kiinnostusta herättänyt havainto, että siviiliväestön kuolleisuus oli sotien (ja ruuan säännöstelyn loppumisen) jälkeen selvästi noussut.

"Me kaivamme hampaillamme omaa hautaamme", sanoi osuvasti eräs ko. kirjan kirjoittajista.

Näinhän se on, parempi olisi kuitenkin, jos tyytyisimme edes kaivamaan vain omaa hautaamme, emmekä veisi siinä mukanamme koko tätä yhteistä planeettaammekin.

torstai 27. elokuuta 2009

Punaherukoista ja selviämiskursseista

Marjakesä on ollut pitkä ja kuuma. Mustikoita on tullut kerättyä toistakymmentä litraa, mansikoita kymmenisen kiloa, samoin vadelmia ja karviaisia. Naispuolisten sukulaisten vastaväitteistä välittämättä olen onnistunut pakastamaan myös punaherukkaa (siis niistähän on tehtävä höyrymehua!), ja näitä sellaisenaan pakastettuja punaherukoita olen myös popsinut jo useana aamuna tuorepirtelönä kotimyslin kanssa.

On huvittavaa, miten fundamentalistisia ihmiset usein ovat sen suhteen, mitä tulee kotimaisiin marjoihin ja niiden säilöntä- ja käyttötapoihin. Karviaisista esimerkiksi ei saa tehdä mehua (eikä paljon mitään muutakaan), mutta punaherukoista on tehtävä mehua (ja todennäköisesti se on vieläpä tehtävä niin vähällä sokerilla, ettei sitä saa juoduksi edes tälläinen puolifanaattinen lähiruokaintoilija), vadelmat kuuluu hillota ja mustikat pakastaa sellaisenaan kaurapuuron päälle. Niinpä niin..

Huvittavaa on myös se, että kun näiden supermarjastajien, -hilloajien ja -mehustajien kanssa sitten juttelee, käy usein ilmi, että pakastimessa on vielä kasapäin vanhoja marjoja parin vuoden takaa ja käyttämättömiä mehuja ja hilloja voi löytyä yli kymmenenkin vuoden takaa. Moni entinen intoilija on myös heittänyt hanskat naulaan ja jättää marjat suosista linnuille (kun ei niitä kuitenkaan tule syötyä!) Etenkin näin tuntuu käyvän oman puutarhan isoisän aikaisille punaherukoille (eräät jättävät kyllä omenansakin syömättä!)

Arktiset aromit on tietääkseni yksi keskeinen toimija luonnontuotteiden edistämisen tiimoilta, ainakin heillä on tosi hienot ja informatiiviset nettisivut! Martat on myös hyvä toimija tällä alalla, heillä on netissä tietoa mm. säilönnästä ja myös he ylläpitävät sientenharrastajien omaa keskustelufoorumia sekä lisäksi jokasyksyisiä sienikursseja ympäri maata.

Mielenkiintoinen toimija luonnontuotteiden saralla on myös survivalkilta. Toisin kuin Martat, kilta tuntuu keräävän jäsenikseen etupäässä sellaisia veikkagustafsson-henkisiä äijiä, joita kiehtoo ääriolosuhteet ja selviämistaidoilla pullistelu. Pullistelun sijaan kilta kuitenkin opettaa hyödyntämään laajasti erilaisia luonnontuotteita (riistaa, sieniä, marjoja, juuria, kasvinosia) ja valmistamaan niistä maittavia aterioita retkiolosuhteissa.

Turha kai mainita, että meidänkin perheessä on on yksi killan jäsen ja niinpä meidän tämän kesän parisuhdelaatuaika vietettiin vatsa kuristen kansallispuistossa käppäillen (tosi kiltalainenhan ei siis pakkaa reppuun mitään evästä, vedensuodatin ja tulitikut voi olla ainoa myönnytys). Ei siinä mitään, hyvä reissu se oli ja tulipahan opittua, että vehkan juurista (luonnonvarainen kosteikoissa viihtyvä myrkkykasvi) saa todella ravinteikasta lähivegesyötävää, jos osaa käsitellä kasvin oikein. Myrkyt poistuvat keittämällä ja kuivaamalla, mutta aminohapot (joita on tuoreessa kasvissa peräti 40g/100g tuorepainoa!) jäävät! (En kuitenkaan suosittele kokeilemaan kotioloissa!)

Myös se tuli selviämisretkellä opittua, ettei hyvä herkkutatti muuta kaipaa, kuin tikun ja nuotion, jossa sen voi käristää!

Harmittaa muuten, kun vasta nyt huomasin, että punaherukasta olisi kannattanut hyödyntää myös nuoret lehdet salaatteihin ja tee-sekoituksiin. Punaherukan lehdistä löytyy peräti 920 mg C-vitamiinia/100g, mikä on lähes 20-kertainen määrä appelsiiniin nähden.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Me grillattiin citysiilien kanssa

Meidän kerrostalon pihassa pomppii jatkuvasti citykaneja, jotka häiriintyvät ihmisistä vain sen verran, että hiukan tavallista äkkinäisemmästä liikkeestä pomppaavat askeleen syvemmälle koristepusikkoon. Tänään törmäsin kuitenkin ensimmäistä kertaa ihan oikeisiin citysiileihin, kahteen kaupunkilaispiikkiöön, jotka pelkäsivät meitä ihmisiä suunnilleen saman verran kuin suomenlinnan lokit ja sorsat pelkäävät pullaa syöviä turisteja.

Istuimme varsin puistomaisen rivarilähiön pihassa grillaamassa, kun kaksi siiliä kömpi rappusten alta (jossa niillä ilmeisesti oli pesä) esiin houkuttelevien tuoksujen kutsumana. Grillistä nosteltiin mustaraitaisiksi paahtuneita sapuskoita ja siilit pyörivät siinä jaloissa kuin mitkä tahansa makupaloja kärttävät lemmikit. Palkitsimme ne kahdella puoliksi kalutulla maissinraadolla ja jäimme kuuntelemaan niiden äänekästä puhinaa pihakeinun alla. Saatuaan vatsansa täyteen, ne piilottivat kaksi syötyä tähkää jonnekin ja painuivat takaisin rappusten alle, noin kahdenkymmenen sentin päähän meidän istumapaikastamme.

Olihan niitä pihasiilejä jo hamassa lapsuudessa, mutta silloin ne vilahtivat salamana lehtikasaan heti, kun joku erehtyi avaamaan ulko-oven. Sitten niille kannettiin lautasella maitoa pihan perälle, painuttiin sisään, painettiin nenät kiinni ikkunalasiin ja toivottiin, että ne ennen aamua uskaltautuisivat ulos piilostaan lämpimällä maidolla herkuttelemaan.

Mukavuudenhaluiselle vegegrillaajille muuten vinkiksi. Sitten kun grillatut maissintähkät, herkkusienet ja ne iänikuiset soijanakit alkavat kyllästyttää, kokeilkaapa pakastealtaasta Finduksen Valkosipuli-perunapalloja. Ne kypsyvät kuumassa grillissä noin minuutissa ja ovat täysin vegaanisia ja herkullisen rapeita. Tein myös kiinnostavan löydön meidän lähimarketista, kun erehdyin kysymään soijajuuston sijaintia (tarkoitin tietysti tofua). Hetken empimisen jälkeen myyjätär johdatti minut juustohyllyyn ja sieltä edamien ja oltermannien välistä löytyi The Redwoodin Cheezly, täysin vegaaninen edam-tyyppinen juustonkorvike. Pistimme sitä paahtoleipien väliin, grillasimme folion suojissa ja nautimme rapeasta leivästä, pehmeän lämpimästä juustosta sekä härkäpapupihveistä. Suosittelen!

torstai 9. heinäkuuta 2009

Kummipojan porkkanapitsa

Meillä kävi kummipoika pitkästä aikaa kylässä ja halusin vierailun kunniaksi ilahduttaa meitä kaikkia herkullisella, lapsiystävällisellä vegaaniruualla. Koska pakastimessa oli valmiita pitsapohjia ja lähes kaikki lapset on opetettu pienestä pitäen syömään italialaista oivallusta ruuantähteiden hyödyntämisestä, päätin ruveta pitsakokiksi.

Pitsa on myös siitä hyvä lapsiruoka, että jos antaa lapsen itse toivoa, mitä päälle laitetaan, tulee lopputulos yleensä syötyä, vaikka kaikki pöydässä pitäisivätkin eri aineksista.

Kummipojan tapauksessa näytti kyllä ensin, että päälle tulee pelkkää tomaattikastiketta.

Kun kieltävän vastauksen täyte-ehdotuksistani olivat ensin saaneet herkkusienet, paprika, ananas, sipuli (joka sai oikein erityisen ison EIn) ja kesäkurpitsa, vedin hatusta porkkanan.

Joo. Sanoi poika ja minä tartuin raastimeen. Raastoin porkkanan karkealla terällä ja laitoin pannulle pehmenemään rypsiöljyyn. Tein tomaattikastikkeen paseeratuista tomaateista, etikasta, öljystä ja ripauksesta pippuria. Kokosin porkkanaraasteesta komean keon tomaattikastikkeen päälle ja revin sinne tänne sekaan tuoreita basilikanlehtiä (basilikan poika hyväksyi myös). Työnsin komeuden uuniin (kummipoikani ei pidä juustosta missään muodossa) ja odotimme että pohja kypsyy ja porkkanaraaste saa hiukan väriä.

Kun kuumat kiekot oli popsittu ja kummipoika kyyditty autolla kotiin (rankkasade yllätti) käväisin katsomassa, millaisen määrän juustoa olisimme voineet raastaa pitsojemme päälle samalla määrällä hiilidioksidipäästöjä, mitä edestakainen autokyyti parin lähiön välillä tuotti. Suomen Luonnonsuojeluliiton /SLL) ja hesarin pyöristys tuottivat vastaukseksi noin. 150 g juustoa, eli melkoisen keon!

Onneksi emme aja autoa kuin kesäaikaan ja silloinkin lähinnä mökkireissuilla..

Biologi-Jari kirjoittaa muuten mukavasti Tiede-lehteä lainaillen aiheesta autot vai ruoka hiilirepun keventämisessä:"Kun yksi yhdysvaltalainen ihminen syö tutkimusten mukaan keskimäärin 50-150 hampurilaista vuodessa, hyvin karkeasti ja kärjistetysti arvioiden hampurilaisten syönnin kasvihuonekaasupäästöt vastaavat yhteensä kaikkien USA:n liikenteessä olevien parjattujen Hummer-autojen kasvihuonekaasupäästöjä vuodessa."

Siis kumpi pois, autot vai juusto?

Molempi parempi, sanoo pääkaupunkiseudulla, kantakaupungin kupeessa asuva elämäntapavegaanikokki. Kaikille muille tilanne onkin sitten hiukan erilainen, kiitos siitä Matti Vanhaselle ja muille perinteistä autoriippuvuus-kaavoitusta suosiville poliitikoille sekä kaikille kepulaisille maidon-ja lihantuotantotukiaisketkuille sekä heidän äänestäjilleen..

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Karppaajat, kokeilkaa ituja

Kasvissyöjä saattaa toisinaan joutua tahtomattaan keskelle väittelyä, jossa singahtelee seuraavanlaisia termejä:

"eläinrasva on terveellistä", "leipä lihottaa", "valkoinen jauho on voita pahempaa", "atkins-dieetillä laihtuu nälkää näkemättä", voissa paistettu kananmuna on aamiaisten kunkku".

Näistä kommenteista ovat vastuussa pääasiassa tyypit, joiden yhteisnimitykseksi sopii karppaajat. Termi tulee englannin kielestä ja tarkoittaa henkilöitä, jotka välttävät hiilihydraatteja tavalla tai toisella.

Jos karppaukseen lähtee perehtymään internentin ihmemaailman kautta löytää helposti kokonaisia nettisivustoja, missä enemmän tai vähemmän asialle vihkiytyneet karppaajat käyvät keskusteluja , pitävät blogeja tai laskevat ruoka-aineiden glykeemisiä indeksejä GI(=hiilihydraattien vaikutus verensokeritasoon) ja glykeemistä kuormaa GK (=GI suhteutettuna elintarvikkeen sisältämien hiilihydraattien määrään).

Jos tuntee usein olonsa aterian jälkeen väsyneeksi, paino ei ole hallinnassa tai verensokeri ja kolesteroliarvot heiluvat korkeuksissa, kannattaa vähähiilihydraattiseen ajattelutapaan oikeastikin tutustua. Eikä kyse edes ole mistään atkins-uskonnosta, vaan ruuan korkea glykeeminen kuorma on monissa viimeaikaisissa tutkimuksissa todettu ravinnon sydän- ja verisuonitautien tärkeäksi riskitekijäksi.

Mikään ei sitäpaitsi estä karppaamasta, vaikkei haluaisikaan lautaselleen höyryävää pihviä.

Lainaan wikipediasta:

"Vähähiilihydraattista ruokavaliota pidetään usein lihapainotteisena, mutta vähähiilihydraattinen ruokavalio on mahdollista muodostaa myös kokonaan kasvispohjalta. Tällöin pääpaino on runsaasti proteiineja sisältävillä palkokasveilla, kuten herneillä ja pavuilla, sekä pähkinöillä.

Muodostettaessa vähähiilihydraattista ruokavaliota kokonaan kasvispohjalta, jätetään pois kaikki nopeita hiilihydraatteja sisältävät kasvikset sekä niitä sisältävät ruoat, kuten peruna, valkea leipä, pasta ja valkea riisi. Ruokavalion ytimen muodostavat nyt palkokasvit (pavut, herneet jne), soija ja soijavalmisteet kuten tofu, sekä pähkinät. Tätä täydennetään juureksilla, vihanneksilla ja hedelmillä. Erilaiset salaatit, padat ja muut vihannes- ja kasvisruoat ovat tärkeässä asemassa.

Kasvispohjalta rakennettu vähähiilihydraattinen ruokavalio on hyvin terveellinen, sillä siitä jäävät tyydyttyneet rasvat lähes kokonaan pois. Lisäksi esimerkiksi ohrasuurimoista valmistetun ruuan glykemiakuorma on alhainen."

Kannattaa kuitenkin muistaa, että yksittäisten tuotteiden sijaan myös karppauksessa ratkaiseva on ateriakokonaisuus, josta Tohtori Tolonen kirjoittaa näin:

"Miksi aasialaiset eivät liho, vaikka he syövät pääasiassa korkean GI:n ja GK:n riisiä? Koska he keittävät sitä vain vähän aikaa ja syövät sen kanssa aina myös matalan GI:n ja GK:n vihanneksia, enimmäkseen kaalia. Siten aterioiden kokonais-GK jää alle 30:n, jolloin insuliinin liikaeritys estyy. Jos siis joskus syöt korkean GK:n ruokia (esimerkiksi ranskanperunoita tai perunamuhennosta), syö aina samalla sen vastavaikuttajana matalan GK:n hiilihydraatteja (esimerkiksi parsakaalia, porkkanoita tai linssejä). Syö aterian aluksi vihannessalaatti (mixed salad, ensalada mixta), niin myöhemmin samalla aterialla syömäsi peruna ei nosta verensokeria niin paljon kuin se tekisi ilman salaattia. Vihreä tee, E-EPA, CLA ja orgaaninen kormi parantavat insuliinin tehoa, mikä auttaa painonhallinnassa. Vihreä tee parantaa insuliiniherkkyyttä."

Tolosen tekstistä kannattaa panna merkille myös kohta, jossa todetaan ruuan valmistustavan merkitys (riisin kypsennystapa). Esim. mung-papujen kohdalla GK ja GI tuplaantuvat, jos pavut idättämisen sijaan paistetaan. Mung-papujen eduksi on tosin sanottava, että molemmissa tapauksissa mung-papujen GK ja GI-luvut ovat alhaiset. Myös porkkanan keittäminen tuplaa glykeemiset luvut, jotka nekin molemmissa tapauksissa pysyvät hyvin alhaisina. Huomionarvoista on sekin, että pastan GI on hyvin erilainen riippuen siitä, keittääkö sen läpilöysäksi vai al dente. Myös perunan GI nousee, jos sen uppopaistaa öljyssä verrattuna höyryttämiseen tai vedessä keittämiseen.

Karppauksesta tosissaan innostuneille huomauttaisin kyllä, että mitkään ravintosuositukset eivät kehoita popsimaan ylettömästi sokeria, valkojauhotuotteita tai muita pitkälle jalostettuja elintarvikkeita, joten sen puoleen minkä tahansa terveellisen ruokavalion noudattaminen vähentää myös ravinnon glykemiakuormaa.

Lopetan tämän epämääräisen wikipedia-lainailun katkelmaan vanhasta hesarin kuukausiliitteestä. Artikkeli kertoo lähetyssaarnaaja Aune Hynystä, joka teki elämäntyönsä Intiassa lastenkoteja perustaen.(Käännös on omani, koska en löytänyt netistä muuta kuin englanninkielisen version.)

"Kerran lapset halusivat yllättää "kunnioitetun äidin"(tarkoittaa Hynyä) liha-aterialla, jota varten he pyysivät saada kaksi rupeeta. Hyny oli pöyristynyt: "Jos ostan lihaa kahdella rupeella, siitä riittää vain yksin minulle. Jos ostan sensijaan banaaneita, riittää niistä iloa kaikille lapsille."

(Once the children wanted to surprise Ammagaru with a meat dish, for which they asked for two rupees. Hyny was adamant: "If I buy meat for two rupees, it will be enough just for me alone. But if I buy bananas instead, there will be enough for all the children to enjoy.)

Luin tämän artikkelin aikanaan printtihesarista ja ajatus lähes täydellisestä altruismista jäi syvästi kummittelemaan mieleeni.

Jossain amerikkalaisessa elokuvassa sanottiin näin (olisiko ollut braveheart..):

"If one man can do it, an other man can do it".

Niinpä, miksi ei. Jos Aune Hyny voi lupua omasta oikeudestaan syödä liharuokaa lastenkotilasten hyväksi, miksei kuka tahansa muukin syömäri karppaajista kaalisoppadieettiläisiin voisi luopua lihasta tulevien polvien hyväksi.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Eläinproteiini ja väärä turvallisuudentunne

Samaan aikaan kun muut perheet kerääntyvät kesämökeilleen grillaamaan makkaraa ja lusikoimaan jäätelöä (villapaidat päällä), keskittyy meidän vegaani-transhumanisti-perhe lukemaan kirjaa maailmanlaajuisista katastrofeista ja niiden todennäköisyyksistä (Global Catastrophic Risks).

Kirjassa on kasapäin kiehtovia esimerkkejä ihmisten taipumuksesta rakentaa itselleen epärationaalisia uskomuksia ja vahvistaa niitä omalla toiminnallaan. Ihmisillä on myös taipumus nollata rationaalisen toiminnan tuomat hyödyt toimimalla jälkeenpäin niin epärationaalisesti, että kaiken ponnistelun lopputulos on pahempi kuin tilanne ennen toimenpiteitä. Lempiesimerkkini kirjasta on tämä:

Yhdysvalloissa (?) tehtiin 70-luvun lopussa tutkimus (s.93) siitä, miten patojen rakentaminen oli johtanut hassuun lopputulokseen. Oli odotus, että padot vähentäisivät vakavia tulvia ja näin kävikin. Mutta koska padot myös lisäsivät ihmisten turvallisuudentunnetta tulvien suhteen siinä määrin, että nämä lakkasivat kokonaan varautumasta tulviin, kävi niin, että tulvien kuitenkin sattuessa niiden seuraukset ihmisille olivat paljon tuhoisammat kuin ennen patoja. Loppuyhteenveto tutkimuksessa oli se, että vaikka patojen rakentamisen jälkeen tulvia oli vähemmän, nousivat vuosittaiset keskimääräiset tulvavahingot suuremmiksi kuin aikana ennen patoja!

Vastaavanlaisia "patoja" eli väärän turvallisuudentunteen linnakkeita löyty helposti myös elintarvikemaailmasta. Yksi hyvä esimerkki on elintarvikehygienia vastaan lisäaineet. Koska mikrobiologinen osaaminen on pudottanut ruokamyrkytystapaukset murto-osaan siitä, mitä ne olivat ennen teollista vallakumousta, on nykyihmisellä taipumus vähätellä ruuan mikrobiologisia riskejä ja suurennella lisäaineisiin liittyviä. Kuitenkin esim. Yhdysvalloissa kuolee ruokamyrkytykseen joka vuosi n 5000 ihmistä ja sairaalahoitoon joutuu 300 000. Lisäainekuolemista sen sijaan en muista lukeneeni, vaikka niistä ja niihin liittyvistä riskeistä paljon kirjoitellaankin.

Oma lukunsa on myös se riski, jonka ruuan äärimmäisen helppo saatavuus (teollisesti pakatut valmiseinekset 24h auki olevista marketeista) meille tuottaa. Mutta koska liiallinen ruuan puputtaminen ja siihen liittyvät riskit (mm. ylipaino ja hammaskaries) on ongelma, jonka kaikki yltäkylläisyyden keskellä elävät ihmiset jakavat riippumatta nautitun ruuan laadusta, hyppään eteenpäin vegaaniblogille ominaisempaan aiheeseen, eläinproteiiniin.

Vaikka edellisestä pula-ajasta ja kansallisesta aliravitsemusepidemiasta on vierähtänyt yli 50 vuotta, niin tuntuu, että juuri aliravitsemus on yhä edelleen se riski, joka otetaan esiin heti, kun aletaan puhua kasvissyönnistä. Surullisen kuuluisa on esimerkki kouluruuasta tai joukkoruokailusta ylipäänsä ja toivottomista aloitteista saada niihin kasvisruokapäivä edes kerran viikossa.

"Ei käy, koska kouluruoka on monille lapsille päivän ainoa kunnon ateria, on sen oltava ravitsemuksellisesti korkealaatuista" on top 1 fraasi, jota kuulee pro LIHA porukoitten suusta.

Aliravitsemus, erityisesti proteiinin- ja kalsiuminpuute ovat todellisia riskejä, jos puhutaan huonosti suunnitellusta, yksipuolisesti muutamaa vihanneslaatua sisältävästä vegaanidieetistä, (jollaisen monet köyhien maiden ihmiset joutuvat pakon sanelemina valitsemaan). Kansanterveydellisesti näkisin paljon suurempana uhkana suomalaisille (ja tästä asiantuntijat ovat kanssani samaa mieltä) kuitenkin liiallisen tyydyttyneen rasvan, liiallisen energiansaannin sekä D-vitamiinin ja folaatinpuutteen.

Kaikki tietävät, että tyydyttyneen rasvan saantia on helpoin vähentää vähentämällä ruuan sisältämää eläinainesta (voi, juusto, rasvainen liha), samoin energiansaanti pienenee itsestään näiden rasvojen kadotessa lautaselta. D-vitamiiniakaan ei löydy lihapullista eikä (juurikaan) edes seitikalapuikoista tai tonnikalasta, folaatin parhaat lähteet ovat sisäelinruokien (joita ei koulussa kai ympäristömyrkkyjen takia pahemmin tarjota) jälkeen vehnänalkio, erilaiset pavut sekä nokkonen (Lähde: www.fineli.fi).

Voi lisätä lasten vanhempien ja koulun keittäjän turvallisuudentunnetta, että lapset kauhovat päivästä toiseen suurista metallilaareista lautasilleen lihapullia, makkarakastiketta, tonnikalapastaa, lihamakaronilaatikkoa, broilerkeittoa jne. (ei tule proteiineista puutetta) ja koristavat lautasensa ruokalusikallisella värikästä raastetta (kasviksiakin opetellaan syömään).

Kansanterveyden kannalta huomattavasti edullisempaa olisi kuitenkin, jos lautasen täyttäisivät folaatti- (ja proteiini) pitoinen papumuhennos tai D-vitamiinipitoinen silakkalaatikko ja juhlapäivinä tarjoiltaisiin erittäin D-vitamiinipitoisia luonnonkaloja kuten siikaa ja kuhaa sekä luonnonmarjoista tehtyjä herkullisia kiisseleitä.

Loppuun vielä toinen esimerkki Global Catastrophic Risks-kirjasta. Ihmiskuntaa vainoavat monenlaiset vitsaukset, joista sodat tulevat monille ensimmäiseksi mieleen. Onkin huomionarvoista, että kun I maailmansotaan kuoli n. 10 miljoonaa sotilasta ja 9 miljoonaa siviiliä niin samaanaikaan riehunut espanjantauti tappoi ainakin 20-50 miljoonaa ihmistä.

Kaikkeen ei tietenkään voi varautua ja ihmisen aiheuttama sota herättää erilaisia tunteita kuin virusten aiheuttama influenssa, joka ei tautina edes ollut mikään hirvittävän raju (vrt. ebola tai sars) sillä espanjantaudissa vain 2-3% sairastuneista kuoli.

Vertailun vuoksi sopii todeta, että sydän- ja verisuonitaudit aiheuttavat noin puolet työikäisten kuolemista Suomessa. Länismaisten ihmisten vegaanikuolemista (tai edes vegaanien aliravitsemuksesta) en muista lukeneeni..