Oikeaa lämmintä ruokaa

Katselimme tyttäreni kanssa kotimaista lastenelokuvaa Uppo-Nalle. Elokuva oli kaikin puolin viehättävä, musiikki oli kaunista, tarina oli hyvä ja näyttelijät sympaattisia. Niinkuin perhe-elokuvissa yleensä, oli tässäkin kohta, jossa Uppo-nalle, Reeta ja äiti (näyttelijä Laura Jurkka) olivat kokoontuneet syömään yhteisen pöydän ääreen. Uppis ei olisi halunnut syödä, koska matematiikan tunnilla "oli jo ollut liikaa omenia", mutta Reetan äiti otti päättäväisesti isoon haarukkaansa pitkän, punaruskean nakin, työnsi sen Uppiksen suuhun ja sanoi, "nyt syödään oikeaa, lämmintä ruokaa."

Petos lautasella kirjan luettuani, ja muutenkin näitä ruoka-ajatuksia ajateltuani, minun on vaikea mieltää teollisesti valmisettua nakkia tai kuivajauheesta valmistettua perunasosetta oikeaksi ruuaksi, olivatpa ne miten lämpimiä tahansa. Omena sensijaan, eikö juuri vasta puusta poimittu omena jos joku ole oikeaa ruokaa?

Mielikuva oikeasta lämpimästä ruuasta istuu kuitenkin syvällä, miksi näin?

Kun opiskelin Helsingin Yliopistossa elintarviketieteitä, osallistuin myös luentosarjaan, jonka otsikkona oli ravitsemusantropologia. Sarja oli erittäin kiinnostava katsaus ruuankäytön historiaan ajassa, kulttuureissa ja uskonnoissa. Pitkän luentosarjan lopussa professori otti myös esiin joitain ruuankäytön psykologisia puolia.

Näistä jäi parhaiten mieleeni, että sairaana ihmiset valitsevat lautaselleen mieluiten lapsuudesta tuttuja ruokalajeja ja että ruokamyrkytys (tai vatsatauti ylipäänsä) voi synnyttää syvän inhon sairastumista edeltävää ruokalajia kohtaan loppuelämäksi. Kuulin myös, että sikiö altistuu äidin nauttimien ruokien aromeille jo lapsiveden välityksellä. Jopa mieltymyksiä opitaan sikiöaikana, sillä äidin mielihyvähormonit siirtyvät lapseen istukan välityksellä samalla kun tietty aromiaine huuhtoutuu lapsen suuhun lapsivedestä.

On siis hyväksyttävä se tosiasia, että possunakit ja jauhemuusi saattavat himottaa useimpia suomalaisia vielä vuosikymmeniä sen jälkeenkin, kun niiden matala arvo ravinnon lähteenä (ja korkea arvo ilmastotuholaisina) on yleisesti hyväksytty. Sillä eihän mikään valistus, mainostus tai mielikuvakampanjointi voi muuttaa sitä tosiasiaa, että useimmat meistä ovat lapsuudessaan (ja sikiöaikanaan) "syöneet" lihaa kerryttäen siihen positiivisia tunnemuistoja, jotka pitäisi hitaasti korvata uusilla, sen sijaan että niiden olemassaolo agressiivisesti kiellettäisiin.