maanantai 12. tammikuuta 2009

Vegaanin suolistokaasut

F.E. Sillanpään nobel-voitokasta romaania, Nuorena nukkunut, lukiessani kiinnitin huomiota erääseen pieneen yksityiskohtaan. Tarinan päähenkilö, Silja työskenteli jossain talossa piikana ja joutui nukkumaan samassa tilassa talon renkien kanssa, jotka "söivät illallisella valtavat määrät ruisleipää ja sitten levolla maatessaan saastuttivat pienen huoneen hengitysilman pahoin". Sanaa suolistokaasut ei tässä mainittu, mutta asiayhteys oli melkoisen ilmeinen.

Sillanpään tarinassa iso määrä ruisleipää johtui tietysti ankarasta ruumiillisesta työstä, suuresta energian tarpeesta ja siitä, ettei särvintä leivän päälle juuri ollut tarjolla (etenkään rengeille).

2000-luvulla kaupunki-Suomessa, tieto-yhteiskunnassa ankaraa ruumiillista työtä ei juuri ole tarjolla, mutta ruisleivän epätäydellinen sulaminen suolistossa on yhä ongelma. Ainakin fennovegaanille.

Olen yrittänyt rajoittaa leivänsyömistäni, mutta siinäkin on omat ongelmansa, nimittäin porkkanaan, lanttuun ja perunaankin kyllästyy ajan oloon ja uunissa sokerisen makeaksi pilkkoutunut vilja on kyllä kasvimargariinin kanssa suussasulavaa.

Hiukan huolettaa myös se, miten tällainen epätäydellinen sulaminen ja siitä johtuva runsas bakteerinkasvu ja kaasunmuodotus paksusuolessa mahtaa vaikuttaa ihmisen kokonaisterveyteen (en nyt ota tässä kantaa lähi-ihmissuhteisiin, vaikka sitäkin voisi ehkä pohtia.)

Kun kokoajan löydetään uusia yhteyksiä erilaisten sairauksien ja virusten yhteyksistä (mm.papilloomavirus ja kohdunkaulansyöpä) niin minua kiinnostaisi tietää, onko jo löydetty yhteys suoliston haitallisen bakteerikannan ja suolisyöpien välillä. Ainakin sellainen uunituore tieto (huutelee lääketiedettä opiskeleva mieheni tuossa vieressä) on, että jotkut huonosti kypsennetyssä lihassa (medium pihvi) elävät virukset voivat aiheuttaa perä- ja paksusuolen syöpää.

Tästäkin tiedosta taas kaikki kipin kapin uudella innolla maukkaita kasvisruokia kokeilemaan, näistäkin voi aloittaa:

"Aurinkokuivatut porkkanat"

Kuivaa porkkanan siivut yön yli hyötykasvikuivurissa tai uunissa.
Sekoita rypsiöljyä, jotain etikkaa, pippuria, suolaa ja sitruunamelissaa tai jotain muuta yrttiä.
Yhdistä öljyseos ja porkkanat ja laita jääkaappiin kannellisessa astiassa.
Käytä aurinkokuivattujen tomaattien tapaan.

Punajuuriomenakeitto

Keitä punajuuren ja omenan paloja vedessä, kunnes omenat ovat aivan pehmeitä ja punajuuret vielä hiukan napakoita.
Lisää "kourallinen" aurinkokuivattuja porkkanoita.
Soseuta keitto niin, että osa punajuurista jää paloiksi.
Mausta keitto makusi mukaan yrteillä (esim. basilika)
Lisää keittoon eilisestä tähteeksi jääneitä keitettyjä tai uunissa kypsennettyjä perunoita. (Itselläni sattui olemaan rosmariinilla maustettuja, öljyllä voideltuja uuniperunan puolikkaita, sopivat hyvin).

RuusunmarjaYosa

Valmista kauramaitoa näin: Laita kaurahiutaleet turpoamaan sopivaan vesimäärään (esim 1:2) muutamaksi tunniksi.
Sauvasekoita seosta tovi.
Purista massasta siivilän avulla erikseen kauramaito
Keitä näin saatua kauramaitoa ruusunmarjasoseen ja sokerin kanssa, kunnes seos hieman paksuuntuu.
Laita jääkaappiin hyytymään lisää ja jäähtymään ja tarjoa esim. karviaishillon kanssa.

Herkkusuun pikahoukutus

Pilko kotimaisia happamia omenoita mikronkestävään kulhoon. Ripota päälle reilusti kanelia ja sokeria. Kypsennä tehosta riippuen 2-6 minuuttia. Kun seos alkaa tuoksua, se on valmista. Syö kauravaniljiakastikkeen kanssa. Nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti