tiistai 13. tammikuuta 2009

Rajoitukset lisäävät luovuutta

Ystäväni Miina Supinen kirjoitti rajoituksista näin osuvasti blogissaan, joka käsittelee kirjoittamista ja kirjallisuutta: "Jos edessä on valkoinen dokumentti, johon voi kirjoittaa mitä vain, esim. juuri sen mitä sydän sanoo ja mitä maailma on vailla, on melko varmaa, että ruudulle ei ilmesty mitään ainakaan täällä meilläpäin."

Tämän saman olen huomannut koskevan erinomaiseti myös ruuanlaittoa. Jos mahdollisuutena on käyttää mitä tahansa raaka-aineita, mitä keskiverto suuren kaupungin suuresta marketista löytää, niin päivittäisten aterioiden keksimien saattaa muodostua ongelmaksi.

Tätä mieltä ainakin oli isäni, joka toisteli usein lapsuudessani, valtavia ostoskärryjä työnnellessään, että kyllä hän ostaa, tekee, tiskaakin, kun vain joku toinen keksii, mitä tehdään.

Luulen, että ilmiö ulottuu reippaasti omaa lapsuudenperhettäni laajemmalle ja tähän markkinarakoon kaupparyhmien asiakaslehdet ovat hanakasti tarttuneet. Melkoisen ovelaa muuten. Joulun jälkeen ketjun palveluksessa toimiva kokki oli kummasti keksinyt tehdä pirtelön juuri porkkanasoseesta sekä keiton punajuurisoseesta. Sekä porkkana- että punajuurisose taisivat olla joulun sesonki-ylijäämätuotteita, joista kaupoilla oli kiire päästä eroon.

Tämä oli nyt kuitenkin vielä viatonta siihen nähden, että kerran samaisessa kaupan reseptilehtisessä oli ohje muikkukukon tekemiseen. Innostuin kovasti ja lähdin naapurustossa sijaitsevaan isoon ruokamarkettiin. Muikkuja ei kuitenkaan ollut (eikä tietoa, koska niitä olisi tulossa) sensijaan kalatiskiin oli hämmästyksekseni ilmestynyt valmista muikkukukkoa ja melkoisen suolaisella kilohinnalla.

Mainos mainoksena ja resepti reseptinä, olisi minusta reilua peliä, mutta kauppa toimii tietysti omilla ehdoillaan. Ikävää on vain se, että nämä vahvasti kaupalliset ruokareseptit ohjaavat niin monen ihmisen ruokatottumuksia siihen suuntaan, mikä kaupalle on edullisinta, eikä kaupan etu läheskään aina (jos koskaan) ole yhtenevä maapallon edun tai edes yksityisen ihmisen edun kanssa.

Tämä rajoitusten luovuutta ruokkiva ominaisuus toimii muuten hyvin myös ruuanlaitossa. Uutta resepti-ideaa pukkaa nykyisin päähäni sitä vauhtia, että en meinaa keritä kirjoittaa niitä kaikkia ylös saati kokeilla käytännössä.

Laitan tämän päivän onnistuneet kokeilut taas tähän. Jos joku kaipaa tarkempia ohjeita, voi kysyä niitä minulta suoraan.

Porkkana-auringonkukansiemenlevite leivälle

Aurinkokuivattuja porkkanoita öljyineen (resepti löytyy edellisestä blogitekstistäni)
jonkin aikaa liotettuja auringonkukansiemeniä
vettä

Sekoita hyvässä tehosekoittajassa tahnaksi, lisää vettä vain sen verran, että terät juuri ja juuri pystyvät muhentamaan ainekset, niin saat sopivan paksua tököttiä leivälle. Jos teet löysää, käy tämä kastikkeesta. Soijakastike ja sitruuna sopivat myös joukkoon, mutta tein tälläkertaa ilman. Sensijaan heitin sekaan muutaman keitetyn makealupiinin siemen, kun niitä sattui olemaan jääkaapissa.

Vegaanin suussasulavat suklaakeksit ilman yhtään lisäainetta

Kuivattuja päärynöitä (tai jotain muuta kuivattua marjaa tai hedelmää)
rypsiöljyä
(likööriä)
vehnäjauhoja
(raakaruoko)sokeria
kaakajauhoa
soijajauhoa

Liota kuivapäärynöitä likööri-öljy, seoksessa n.10 minuuttia. Lisää kuivat aineet. Pyöritä palloiksi ja litistä pikkuleiviksi jauhotetulle uuninpellille. Paista n.200 n.5-10 minuuttia. Nauti

Tämän reseptin kehitin siksi, että kaupan leivontamargariineissa on yleensä runsaasti lisäaineita ja sitäpaitsi olen skeptinen sen suhteen, voiko mikään teollinen rasvaseos pähittää terveellisyydessä aitoa kylmäpuristettua kotimaista rypsiöljyä.

Herkullinen salaatti

Jotain salaattia
herneenversoja
ituja
hyvin pieneksi pilkottua omenaa ja parsakaalia
(pieneksi pilkottuja aurinkokuivattuja porkkanoita)

Idut ja herneenversot kannattaa tehdä itse. Säästää valtavasti rahaa ja saa takuulla tuoretta ja korkealaatuista. Idätyksen ja versotuksen laita on suunnilleen sama kuin hampaiden pesun. Kun siihen kerran tulee rutiini, ei siitä ole enää ollenkaan vaivaa. Ja aurinokuivatut porkkanat sopivat melkein kaikkeen.

2 kommenttia:

  1. Hei, tämäpä on kiinnostava projekti ja blogi. Se siteeraamasi viisaus ei ole kyllä mun vaan on alun perin Jukkiksen. Mutta minulla olisi nyt kysymys. Kuinka tavallisessa uunissa voisi tehdä "aurinkokuivattuja" porkkanoita. Ne kuulostavat hyviltä.

    Miina

    VastaaPoista
  2. Elsa Ervamaa kirjoittaa kirjassaan, Elävä ravinto näin: "Paitsi auringossa, elintarvikkeita voi kuivattaa jonkin kodissa olevan lämmönlähteen päällä tai vieressä. Näitä ovat lämpöpatterit tai muut lämpöä kehittävät kojeet. Paistinuunissa kuivattaminen onnistuu, kun uunin luukku jätetään auki ja lämpötila säädetään alhaisimmaksi mahdolliseksi."

    Itse en ole porkkanoita uunissa kuivattanut, näkkäriä kyllä ja hyvin onnistui.Mitä ohuemmaksi porkkanan siivuttaa, sitä nopeammin se kuivuu. Vinkiksi: myös kuivatut omenalastut ovat herkullisia!

    Kuivattamisesta vielä, olen lukenut ohjeita, joissa omena/porkkanasiivut käsketään asettelemaan ritilälle hienosti limittäin kuten piirakkaan. Viimeaikoina olen kuitenkin vain heittänyt ne epämääräiseksi kasaksi kuivuriin enkä ole huomannut eroa lopputuloksessa.

    VastaaPoista